Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Jouluaattona

Viimeiset joululahjat valmiina. Salomonin solmuhuiveja syntyi tämän lisäksi vielä kaksi muuta: valkoinen ja musta. Lahjat on jo toimitettu saajille. Onneksi löytyy tällainen viime hetken ohje, jolla saa pelastettua tilanteen (siis kun henkilöillä on jo kaikkea ja jollain haluttaa muistaa..) Työläintä minusta oli tässäkin huivissa viimeistely eli hapsut. Onneksi vapaapäivänä sain tehtyä ja pari päivää ennen deadlinea kaikki oli valmista. Ullaneuleen Väinösäärystimet äidille. Aloin ensin tehdä 7-veljestä polkalla sukkaa, silmukoita 48, kunnes päätin hakea säärystimen ohjeita. Alkuperäisessä ohjeessa oli vain 40s, joten epäilin, että tuleeko liian suuri. Valmis säärystin meni kyllä tyttären jalkaan, mutta oli kuulema hieman tiukka ja tytön jalat ovat ohkaset! Joten ei muuta kuin säärystin syrjään ja uutta tilalle, nyt laitoin 56s ja mielestäni tuli sopivat. Lisäsilmukat laitoin ohjeessa helmineuleeseen. Ihmettelin hiukan tekijän jalan siroutta, jos 40s palmikoilla menee mukavasti jalkaan... Loppu kuitenkin hyvin, lanka riitti ja säärystimet olivat kauniit. Nyt aloitan joulun vieton. Riisipuuro on tulossa ja aaton vietto alkaa. Käsityöt laitan perinteisesti työhuoneeseen odottamaan ja pyhitän loman (2päivää) lukemiselle, vaikka käsiä tietty jo syyhyttää...

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Joululahjoja

Hassua, miten tuo kuva välillä pyörähtää, miten päin sattuu, mutta olkoon! Tässä tutulla ohjeella valmistuneet lapaset veljen pojalle. Lankana ollut mustaa 7-veljestä ja muut sekalaista seurakuntaa. Yritän välillä vähentää myös pikkunyyttejä ja tähän malliin saa kivasti sovellettua montaa eri lankaa.

Tämä kuva tuli kuten olin ajatellutkin... ja tässäkään mallissa ei mitään uutta auringon alla. Vanhaa tuttua Salomonin solmuahan siinä. Tätä olen ajatellut miniän kokelaalle, mutta valmistumassa on pari muutakin, joten katsotaan, minkä väriseen päädyn. Kiirettä pitää saada lahjoja valmiiksi eikä kaikkea saa edes tehtyä, mutta kivasti on kuitenkin valmistunut.

Huomenna pitäisi postittaa miehen siskon lahja. Olen kehystyttänyt muutaman taulun- kukka-aiheisia. Paketointi on varattu muille lahjoille perjantaille ja sitä rataa kaikki valmiiksi aatoksi. Tänä vuonna minulla onkin aatto ja joulupäivä vapaita ja tuntuu kivalta.

Iltapäivällä talossa oli puhetta ja äänten sorinaa, kun pidimme tyttären 15-vuotispäivät. Juhlissa on aina järjestelynsä, mutta kuitenkin olen tyytyväinen, että on saanut kaikki tehtyä sekä vieraat viihtymään. Huomenna töihin ja nyt lahjojen tekoon....

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Helsingin matka

Aluksi muutama muu kuin käsityöasia. Ensinnäkin olimme valmistautuneet Helsingin matkaan melkein puoli vuotta. Siis konsertin ja lentolippujen suhteen. Lähdimme sunnuntaina matkaan tuttavapariskunnan kanssa ja illalla vietimme hotellilla ensin isännän synttäreitä. Maanantaina kiertelimme kaupungilla erilaisissa liikkeissä ja odotimme iltaa ja varsinaista matkan tarkoitusta. Syödessä tulikin viesti, että konsertti eli ELTON JOHNIN KONSERTTI, THE RED PIANO, olikin peruttu sairastumisen vuoksi. Kyllä harmitti!!!! Eikä muuta kuin korvaavaa keksittävä tilalle. Kävimme tennispalatsissa elokuvissa katsomassa Valheiden verkon. Mielestäni oli ihan hyvä ja ennen kaikkea tilat ja äänentoisto jotain aivan muuta kuin, mihin on tottunut täällä pohjoisen perukoilla. Illalla sitten vielä kapakkakierrokselle. Tiistaina kotiin ja täytyy myöntää, että olo oli väsynyt. Päätimme tuttavien kanssa, että käymme katsomassa yhden Kärppäpelin heti, kun se aikataulullisesti kaikille sopii.

Pääkaupungin reissulta en ostanut yhtään lankaa, mutta akateemisesta kirjakaupasta löysin uuden lehden, johon en ole aiemmin tutustunut. Mallit olivat ihan kivoja ja toteuttamiskelpoisia. Aionhan ensi vuoden alusta kutoa itselleni- ainakin aluksi. Sukat ovat 7-veljestä Polkkalankaa ja malli perinteinen tai sanoisinko tavallinen. Lankaa jäi vain pikkuinen syttyrä. Kummipojalle menevät ja ovat kokoa 44. Nopeat tehdä!

lauantai 29. marraskuuta 2008

Kaarrokemekko2 ja muuta valmistunutta

Punaisesta Mandarin Naturellista valmistui tämä kaarrokemekko Novitan talvi 08 lehdestä kummitytölle Ranskaan. Mallia oli kiva tehdä ja kun tein pyöröpuikoilla ei päättelemistäkään juuri jäänyt. Toivottavasti on sopiva ja voi pitää.
Taiteellisestipa tuli sukat Novitan Polkka-langasta tähän kuvaan. Kyllä ne alunperin olivat kuvassa oikein päin, mutta kone jostain syystä halusi ne tähän näin. Olkoon! Sukat on kokoa 44 ja menevät kummipojalle joululahjaksi. Hän harrastaa metsästystä ja kalastusta ja tykkää pitää villasukkia. Siksipä teen vielä toisetkin. Pitkästä aikaa kudoin sukat paksummasta langasta ja kylläpä valmistuvatkin nopeaa!!!
Ja viimeisin villitys eli Ullaneuleen tiskirätit. Olen näihin vallan ihastunut....Nyt myös Novitan Bambusta beigen väriset.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Valmista tai sitten ei...

Ensin valmiit. Eilen oli muuten tehoton päivä (edellisenä päivänä kävimme tuttavaperheen kanssa katsomassa uusimman Bondin ja sitten vielä jatkoille meille), mutta sain lapasiin peukut ja päättelin ne. Malli on Ullaneuleen tuttu Aili. Viereen ilmaantui illalla vihertävä tiskirätti!!! Pääsin iltasella käymään koneella ja satuin jonkun blogista huomaamaan, että uusin Ulla on ilmestynyt. Mallit oli kivoja, mitä nyt äkkiseltään ehdin katsastaa. Luin jutun tiskiräteistä ja päätin kokeilla, kun jostain syystä varastosta löytyi Novitan Suvilankaa. Reuna tuli hieman huonosti, ohjeessa neuvottiin kokeilemaan helmineuletta siihen ja seuraavaan kokeilenkin niin. Tänään kokeilin sitä käytännössä ja toimii todella hyvin. Tästä saattaa tulla jonkinlainen joululahjabuumi... Tekemiseenkään ei mennyt kovin kauaa ja mielestäni malli oli aivan ihastuttava!!! Nakkasi taas kuvan väärinpäin.. no olkoon! Otsikon toiseen puoleen eli liina on vaiheessa. Työ on HIDASTA! Ja käsialaan tulee kiinnitettyä liikaa huomiota. Opettaja tosin sanoi, että liinaa pitää katsoa hieman kauempaa ja pesu ja silitys tasoittaa tilannetta. Toivossa on hyvä elää! Liinan päällä on Kärhö-huivin alku ja viron villasta aloitettuna. Tämä on sitä minun väriä ja tähän ei olisi oikein varaa noin ajallisesti, kun jouluun on enää kuukausi aikaa.

torstai 20. marraskuuta 2008

Lehtiä ja liinaa

Ensin tämä kuva kirjasta, joka piti jo laittaa edelliseen postaukseen. Kirja ei ole tosin itselleni, vaan kudonnan opettajalle kiitokseksi syyskaudesta. Hän oli Haaviston kirjaa hakenut kirjakaupasta, mutta sieltähän sitä ei saa. Tilasin sen sitten kerhosta varta vasten hänelle. Itselläni kirja jo on, vaikka yhtään mallia en ole vielä ehtinyt tehdä. Sen sijaan työkaverini on jo muutaman mallin ja ne olivat todella kauniita. Joulukiireiden (ja lahjojen) jälkeen minäkin teen muutaman.

Ja muutama uusi hankinta (varastokin jo täynnä lehtiä). Mutta en ehtinyt ostaa edellistä VK:ta, joten ostin kokeeksi uuden. Ensin selasin lehteä ja ajattelin, että onpas kumma lehti, kun yhtään mallia ei ole. Mutta ne olivatkin vasta lehden lopussa ja mielenkiintoisia olivatkin. Tätä voi harkita ostoslistalle useamminkin. Ristipistolehti lähti mukaan ikään kuin vanhasta tottumuksesta. Edelleen Lanarten iso joutsentaulu vaiheessa...

Illalla taas lyhytkurssille. Takana melko kipakka viikko töitten suhteen ja tämän verran olen ehtinyt kotona tehdä. Mielestäni aika hyvin ehditty. Toisen puolen koukerot tosin tekemättä. Käsiala on vielä kovin epätasainen ja välillä tahtoo vaipua epätoivoon, mutta kaipa pesu ja silitys auttaa asiaan. Ja sen verran täytyy olla itselleen armollinen, ettei yritä heti täydellistä työtä, varsinkin kun tekee ensimmäistä. Harjoitus tekee mestarin!

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Uusia hankintoja!!

Tilasin Book Depositorysta kaksi huivikirjaa. Etualalla oleva on loistava ja mallit ihania!! Laitan muutaman kuvan mukaan. Kapeampi kirja oli aika mitään sanomaton, mutta kun sokkona tilasin, niin ei kai voi valittaa. Kirjat tulevat tosi nopeasti, vain muutamassa päivässä. Jopa nopeammin kuin jos tilaa Suomesta jotain. Tässä kirjakaupassa ei ole edes postimaksuja, joten kannattaa kokeilla. Mielestäni kirjojen hinnatkin ovat ihan kilpailukelpoisia verrattuna muihin.
Mallit ovat todella tyylikkäitä, vaikeusastetta en ole kovin katsellut, kun illalla väsyneenä hieman vain selailin kirjoja. Nytkin on hieman kiire, joten paljon kuvia ja vähän asiaa. Kuva pyörähtänyt miten sattuu, mutta lankapuodista oli tullut viesti, että jugendliinoja oli lisää tarjolla. Nämä eivät tietenkään ole niitä... Ostin yhden liinan, tarkoituksena tehdä se joululahjaksi 94-vuotiaalle mummilleni. Omistajat esittelivät samalla uutuustuotetta, jota olivat saaneet juuri eilen putiikkiin ja heikkona kun olin niin ostin. Eli virolaista lankaahan siinä! Sanoinkin kaupassa, että se on menoa nyt, jos tätäkin saa näin helposti ja läheltä. Minulla tunnetusti ei ole kovin suurta itsehillintää siinä kaupassa.... Keskimmäisellä lapsella oli ollut huonoa arpaonnea koulussa. Työharjoitteluun oli hakenut Espanjan auringon alle ja hakijoita oli ollut kolme. Kaksi oli päässyt. Pitkällä tikulla oli arvottu ja poika jäi kotimaahan. Aikoo vielä kysellä, jos olisi muualle mahdollisuus. Ihanaa, kun nykyään on noita mahdollisuuksia ja voi mennä työharjoitteluun muuallekin kuin kotinurkille.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Isoäidin liina

Tässäpä tuleville kolmelle torstaille haastetta. En ole oikein koskaan kirjonut mitään. Kerran olen yrittänyt tehdä valkokirjontaa, mutten oikein pitänyt siitä, kun liina oli sottaisan näköinen ja käsiala huono. Saapa nähdä, miten tämän kanssa käy. Kukat olen ajatellut kirjoa tummalla ja vaalealla lilalla, muut vihreällä. Otin vain muutaman sävyn, jottei työstä tulisi heti alkuun liian vaikea. Katsotaan, miten kolahtaa. Neulat piti myös ostaa ja samalla hain neulemerkkejä. Tarjolla ei ollut mitään nättejä, mutta kun tänään saanen baskerin alulle, niin hätä ei lue lakia. Pääasia on, että toimivat. Itsekurista kertonee, että en sortunut ostamaan muita lankoja. (nämäkin ostokset tekivät jo 30e....)

maanantai 10. marraskuuta 2008

Kaarrokemekko tuulessa ja baskeriville

Novitan talvinumerosta 08 tämä malli ja menossa miehen siskon tytön tytölle joululahjaksi. Koko on 86 cm ja lankana Novitan wool lila. Mekko näyttää isolta, mutta olen muistakin lehdistä katsonut mittoja ja niiden mukaan pitäisi olla sopiva. Pituutta tässä on, mutta lehden mallillakin oli yli polvien. Lankaa meni hieman vajaa 250g ja tein tämän mallista poiketen pyöröillä kainaloihin saakka. Nyt on valmistumassa toinen samanlainen, mutta puuvillasta, koskapa mekko menee Ranskaan. Siellä ei liene kovin tällaista villaista tarvita... Kuten kuvasta näkyy näilläkään leveyksillä ei vielä ole lunta. Ei edes ensi lumi ole satanut! Mutta vettä senkin edestä ja onhan ulkona pimeää ja harmaata koko päivän. Oikein masentavat ilmat, mutta lenkkeilyä se ei ole haitannut. Lunta kuitenkin odotetaan!!!

Toinen valmistunut työ (ja kovasti jo pidettykin) on tämä baskeri. Malli löytyy täältä. Muutoksia tein jonkin verran. Aloitussilmukat oli 120 kuten ohjeessa, mutta resorin jälkeen neuloin 2 sileää kierrosta ja lisäsin yhden kuvion verran eli 12s. Olisi voinut jättää lisäämättäkin, mutta kun Novitan mallilla tein baskereita, niin aluksi niistä tuli pipoja, kun en lisännyt silmukoita. Taidan äidille tehdä joululahjaksi ilman lisäystä. Resoriin olisi voinut laittaa vähemmän silmukoita, vaikka neuloin oikeat kiertäen. Tahtoo hieman venyä. Lankana oli Novitan wool sävy ja melkein 100g meni. Tämä on suunniteltu (ja on tehtykin) pidettäväksi Tulppaani-kaulaliinan kanssa. Hyvä yhdistelmä, vaikka itse sanonkin!

Joululahjojakin pitäisi alkaa suunnitella ja ennen kaikkea tehdä, mutta kiirettä pitää töissä ja harrastuksissa. Olen ilmoittautunut Isoäidin kirjottu liina-kurssille ja se on kolmena torstaina alkaen tällä viikolla. Varmaan liinaa pitää kotonakin tehdä... jos muu ei auta niin tehdään perussukkaa 7 veljeksestä, tuleepahan nopeaa valmiiksi!

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Viimeinen kaulaliina uunista ulos...

Kolmas huivi valmiina ja menossa myös miehen siskon tyttärille. Tämäkin on tehty Novita talvi 08 numerosta ja lankana tuttu 7 veljestä. Lankaa jäi jonkin verran, vaikkapa lapasiin. Pituutta huivilla on n. 140 cm. Nyt miettimään, ketä äänestäisi!

torstai 23. lokakuuta 2008

Matot ja kaulaliinat

Olen saanut valmiiksi ja pingotettua kaksi kaulaliinaa. Malli on uusimmasta Novitan talvinumerosta 08. Malli muistuttaa Fan and Feather-mallia, mutta oli minulle uusi tuttavuus. Neuloin nämä 7-veljeksestä ja suurin piirtein kerä meni kumpaankin. Valkoiseen hieman enemmän ja punaiseen hieman vajaa kerä. Pituutta on noin 160cm (valkoinen) ja 145cm (punainen). Malli oli nopea tehdä ja niinpä minulla on kolmaskin jo valmiina, odottelee vain pingotusta. Tässä on ollut muutakin hommaa päivän mittaan, ettei ole kaikkea oikein kerennyt tehdä. Pyykitkin odottelevat ripustamista ja mankelointia odottelee muutama lakana. Sitten vasta omiin hommiin...
Aamulla piti vapaapäivänä käydä vielä töissäkin, kun oli kehityskeskustelun aika. Se oli minulle uutta ja ihan mukavasti meni. Sitten tukka putkella diabeteshoitajan luo ja otettiin pitkä sokeri. Tuloksen kuulen tiistaina ja hieman pelottaa. Lupasin ryhdistäytyä, kun painoa oli tullut nelisen kiloa lisää. Mutta niskasta kiinni ja lujaa otetta!!!
Tässä muita tuotoksia, tosin taustalla olevat liinat ovat viime kevään satoa. En ollut niitä vielä päätellyt, mutta eilen sain tehtyä. Samoin ruskea matto on viime kudontakaudelta. Lilan värinen on kudottu nyt syksyllä ja toinenkin matto on tulossa. Mustalla pohjalla limenvihreää. Käytän vanhoja kuteita pois, niitäkin on kertynyt aikasta paljon... Kävin vintillä järjestelemässä ja sain kuin sainkin yhden laatikon tyhjäksi, mutta neljä taisi jäädä vielä jäljelle. Sama juttu käy lankojenkin kanssa, hitaasti, mutta varmasti yritän vähentää. Tänäänkin onnistuin ajamaan lankapuodin ohitse, mielentöntä itsekuria!!

maanantai 20. lokakuuta 2008

Sukkia ja kaulaliina

Tässä muutama valmistunut työ. Tulppanikaulaliina on Ullaneuleen malli ja siitä tuli ihan kaunis, vaikka itse sanonkin. Tein Woolista ja vajaa kolme kerää meni. Aloittelin työtä jo elokuussa, kun menimme tyttären kanssa Kreetalle. Neuletta tulikin tehtyä hiukan yli puolen väliin lentokentällä, kun jouduimme odottelemaan jatkoja. Kreetalla ei niinkään, kun iltaan asti oli todella kuuma. Ei tehnyt juuri mieli ottaa villaa neulottavaksi. Pingotus on tapahtunut vasta hiljattain, mutta tässä kuitenkin valmis tulos.
Sitten pitsisukkia kaksin kappalein. Tein nämä miehen siskon tyttärille (hänellä on kolme tyttöä). Lupasin sukat jo viime syksynä, mutta nyt vasta sain tehtyä. Samalla ajattelin tehdä kaulaliinat ja kaksi onkin jo tehtynä, odottelevat pingotusta. Kolmaskin pitäisi saada alulle. Mallit ovat vanhat tutut Kertut ja Ritvat. Tehtynä nyt Nallesta molemmat, joten silmukkamäärät katselin Novitan taulukosta. Koko noin 33-35.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Oulun Käsityömessut 11.10.2008

Miten niin käsityömessut? Kyllä nämäkin on sieltä. Lähdimme aamulla jo puoli yhdeksältä ajamaan Oulua kohti, jotta olisimme ajoissa perillä. Kyytiläiset, tytär ja hänen kaverinsa jätettiin keskustaan shoppailemaan, isännän kanssa suunnistimme messuille. Ja olihan siellä jo tasan kymmeneltä pitkä jono käsityöläisiä odottamassa sisäänpääsyä. Meillä oli vapaaliput, joten pääsimme jonojen ohi suoraan sisälle. Tämän korujen tekijän isäntä bongasi ja halusi ostaa minulle korut. Sarja on nimeltään Pihlajanmarjat ja se on mielestäni aivan upea. Ostin sarjaan korvakorutkin ja siihen kuuluu vielä rannerengas ja sormus. Vasemmalla olevat korvakorut on tehty poronsarvesta ja koska yleensä haen hieman erilaisia korviksia, kelpuutin nämä meille. Sorruin ostamaan joulukorti aihioitakin, vaikka tähän mennessä itsetehdyt kortit ovat jääneet haaveeksi. Näistä pitäisi tulla nopeasti valmista, kun on vain liimattavaa ja osa on tarroja. Katsotaanpa lähempänä joulua, mitä tulee. Tosin nämä pitää varmasti jo marraskuun puolella alkaa tehdä, ettei tule viime hetken paniikkia... Ja sitten varsinaiset ostokset... Lankamäärä lisääntyi 1450g ja lompakko köyhtyi myös melkoisesti. Taas maanantaina iloisena töihin...tai tietää miksi sinne pitää mennä. Nämä löytyivät Käsityötalo Priiman osastolta, jossa vierailinkin useaan otteeseen. Araucania on Lankakaupasta, uusi lanka minulle. Opalia olen aiemmin tilannut yhden kerän Hollannista, mutta en ole siitä vielä tehnyt sukkia, mutta näin joulun lähestyessä taitaa useampi lanka päästä puikoille. Priimasta myös Viron villat ja se ei liene selittelyjä kaipaa. Yksi Revontuli on jälleen valmistunut ja olen halunnut ostaa tätä virolaista, jotta tulisi ainakin yksi huivi kuten ohjeessa. Noroja en voinut vastustaa, tämä on ohuempaa lankaa ja ajattelin tehdä itselleni huivin, mutta suoran mallisen. noron sukkalankojakin oli vaikka millä mitalla, mutta koska tilasin Usasta niitä halvemmalla ja kaksi kerää on tulematta, niin maltoin mieleni ja jätin ne ostamatta. Onhan sitä tässäkin... Sitten valmistunutta. Tässä ties monesko revontuli taustalla. Tehty Nalle colorista. Etualalla sukat, tarkemmin Saunasukat. Nämä menevät miehen siskon tytölle, tehty niin ikään Nalle colorista, siitä mitä huivista jäi jäljelle. Koko on 36. Kotimatkalla poikkesimme Iissä Kärkkäisellä ja aivan kuin en olisi ostanut jo tarpeeksi, sorruin Kirjokkaassa vielä vime hetken ostoksiin... että näillä mennään!

perjantai 3. lokakuuta 2008

Lapasia ja lehtiä...

Kovin on käsityörintamalla yksitoikkoista, kun lapasia syntyy kuin sieniä sateella ja muuta ei sitten tapahdukaan. Tosin tähän tilanteeseen on pätevä syy. Lahjoitin aiemmin tekemäni pienemmät lapaset naapurin tytölle. Hänen isosiskonsa on meidän kummityttö ja hän laittoi viestin, josko voisin tehdä hänellekin samanlaiset lapaset. Ilomielin tein. Tyttö on 17-v ja aina on kiva, kun sen ikäisille nuorille oma tekemä kelpaa. Tänään käyn viemässä. Tämän jälkeen päätin olla lapaslakossa ainakin muutaman päivän ja jatkan keskenjäänyttä Revontuli-huivia. Kaksi muutakin huivia on kesken. Jotenkin nyt on tullut halu alkaa tehdä villatakkia, mutta joululahjojakin pitäisi jo alkaa miettiä tai ennen kaikkea tehdä. Muutama lehtikin on tullut ostettua ja ainakin selailtua hyvin läpi. Ristipisto intokin nostaa päätään ja suunnitelmia on. Suuri Käsityölehti sisälsi hyviä huivimalleja ja baskereita. Sisällä oli myös tarjouslappunen: vuoden lehdet 38e ja tilasin kokeeksi tämänkin itselleni. Minullehan tulee jo Moda, Novita ja Kauneimmat Käsityöt. Viimeksi mainitusta tuli eilen myös joulunumero ja sehän sai jo miettimään tulevaa. Aika menee kumman nopeasti, vaikka tuntuu tässä vaiheessa, että 2,5kk jouluun. Keskimmäisellä lapsella alkaa ensi viikon lopulla syysloma, mikä kestää viikon. Hän on tulossa kotiin. Nuorimmaisella taitaa olla sitten siitä seuraavalla viikolla vain parin päivän loma. Muutoksia tietenkin arkirutiiniin. Poika onkin ollut elokuusta asti pois, joten kiva nähdä pitkästä aikaa. Haikealta tuntuu välillä tämä lasten lähtö, mutta olen toisaalta tyytyväinen, että hyvin ovat pärjänneet ja aina löytäneet uudelta paikkakunnalta ystäviä. Kaksi vanhinta lasta kun on poikia ja heillä tuntuu noin yleisesti olevan hieman vaikeaa. Ensi viikonloppuna on muutenkin tiedossa mukavaa (paitsi, että on vapaa viikonloppu), niin olemme menossa Ouluun Käsityömessuille. Katsoin jo, ketä sinne tulee ja ainakin muutama ihana lankafirma on tulossa (Noroa ja Opalia sekä Jitterbugia). Rahan menoa ei voi estää.. Sanoin jo miehelle, että paikalla on oltava jo kymmeneltä, että ehtii valkata. Mulla on paha tapa jäädä miettimään ja vielä kierrellä ja sitten palata ostamaan sekä huomata, että langat on ostanut jo joku muu. Nyt aion ostaa heti!

perjantai 26. syyskuuta 2008

Vaaleanpunainen Batmankö....

Tai eihän se mikään Batman ole, vaan tuttu ja turvallinen Revontuli-huivi, ohje Ullaneuleesta. Tällä kertaa kokeilin Nalle colorista ja lankaa meni 200g. Ohjeen tekijällä oli mennyt hieman enemmän, joten on se jännä kuinka käsiala vaihtelee ja langan menekki. Malli on edelleen kiehtova ja helppo neuloa. Aloitin välittömästi uuden huivin, mutta jouduin jättämään sen hetkeksi 'jäähylle', kun lapasiakin pitää kutoa lapsille. Vanhimmalle pojalle Ouluun. Tässäpä kuva niistä. Tässäkin on tuttu ja turvallinen malli sekä myös erittäin hyväksi havaittu. Minulla on myös Haaviston lapaskirja. Tarkoitus olisi siitäkin tehdä jotain, jos joululahjaksi jollekin.

Langat vielä päättelemättä, mutta kuvauksen jälkeen tein sen heti, ettei jää niin sanotusti roikkumaan... Lankaa jäi sen verran, että pienet lapaset teen ja laitan vaikka hyväntekeväisyyteen.

Alkuviikon tapahtumat Kauhajoella pyörivät välillä minunkin mielessä. Ei jaksa oikein ymmärtää, kuinka joku voi tehdä jotain noin kamalaa toisille ihmisille. Maailma on mennyt julmemmaksi! Koulukiusaamiseen olisi puututtava entistä tarkemmin, vaikkei se tässä tapauksessa yksin selitä kaikkea. Sitä äitinä ajattelee, kun lapsensa maailmalle laittaa, että kaikki sujuisi hyvin ja täällä on vielä turvallista asua ja olla, mutta se lienee nyt mennyt lopullisesti. Kaikkeen täytyy varautua ja ei voi tuudittautua uskoon, ettei meillä tapahdu mitään. Kaikesta huolimatta elämä jatkuu ja siitä täytyy nauttia.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Sukkia ja lapasia - taas!

Tässäpä taas syksyn satoa ja lähinnä jämälangoista kaikki. Pikkusukat lähetän luultavasti hyväntekeväisyyteen ja lapasista taaimmaisena olevat on minun ja mustavalkoiset tyttären. Hän halusi vielä sellaiset. Edelliset ruskean sävyiset näkyvät olevan jo käytössä. Vanhimmalle pojalle pitäisi vielä tehdä parit pakolliset lapaset, mutta kun on monta ähertänyt peräkkäin samaa mallia, niin tahtoo tehdä välillä jotain muutakin! Aivan kuin ei olisi muutama keskeneräinenkin odottamassa... siitä huolimatta aloitin Revontuli-huivin vaaleanpunaisesta Nalle colorista...
Eilen kävin kaupungissa lankaostoksilla ja jatkoin samalla linjalla tänään, kun tein kauppaan treffit erään käsityöopettajan kanssa. Hän halusi omille kurssilaisilleen näyttää muutamia huiveja, joita olen tehnyt (mm. Revontuli ja Terttu-sekä Amimono-huivit). Samalla shoppailin lisää lankaa ja totesin, että kai tämä alkaa jo lähennellä sairautta. Missä välissä sitä ehtii edes kaikista jotain valmista saamaan aikaan?! Onneksi joulu lähestyy ja sukkia olen aikonut tehdä useammatkin parit.
Eilen olin ensimmäistä kertaa Kudontapiirissäkin ja aloin 'hakata' Paprika-mattoa. Päämääränä saada vanhoja kuteita pois vintiltä (ja mites kuteitakin on kertynyt yltiöpäisesti...). Teen musta-sini-lilaväristä ja matto ei ole vielä menossa kenellekään. Aika tavaran kaupitsee, uskon niin.
Vapaapäivä ja hieman vetämätön olo, nukuin huonosti viime yönä ja se kostautuu väsymyksenä päivällä. Häthätää sain tyttärelle ruoan tai oikeastaan hän itse paistoi perunat ja lihan itselleen. Keitinpottuja jäänyt eilen. Onneksi on jo iso tyttö (kohta 15-v). Huomenna parempi ja pirteämpi päivä, mutta se onkin töihin meno.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Lapasvaroitus!

Kolmet lapaset yhdellä iskulla. Näinkin voisi sanoa, aloitin työt kuun alussa ja tein kaikki peukkuja vaille valmiiksi. Sitten yhtenä päivänä kaikki lapaset syliin ja peukkujen tekoon ja päättelyyn. Tuntui, että kaikki valmistui kovin äkkiä. Mallihan on tuttu täältä. Lankaakin sain uppoamaan ihan kivasti n. 250g, tein kolmosen puikoilla, koska käsialani on löysähköä. Lankana 7 veljestä kuten ohjeessa ja kokokin on sama. Mahtuivat hyvin tyttärelle, joskin hän otti vain ruskean sävyiset. Passaavat talvitakkiin. Toiset jäävät odottamaan, olisivatko joululahjoja vai laittaisinko hyväntekeväisyyteen... Työn alla on nyt pikkusukkia jämälangoista, kun on välillä yritettävä päästä niistäkin eroon. Yksi pikkusukka onkin jo valmiina. Tuntuu tulevan paljon pääteltävää... (mukava työvaihe!?!) Muuten olen vapaapäivän vietossa ja ulkonakin olisi mukava ilma. Ainakin pyykit ovat tykänneet auringon paisteesta, kaikki on kuivana. Eiku viikkaamaan!

perjantai 5. syyskuuta 2008

Myssytehdas

Baskeri ja neljä myssyä. Kaikki kudottu Ellit plazasta otetuilla ohjeilla. Kaikki myssyt on Nalle-langasta ja värikkäimmät olen elintarvikeväreillä viime keväänä värjännyt. Oli sellainen kokeilu. Aluksi en tykännyt koko väristä, mutta kyllä se noin menettelee. Baskeri on tehty Woolista ja se on tarkoitus lähettää kummitytölle Ranskaan. Siellä ei ihan vielä sitä tarvitse, joten jos ehdin ja muistan, niin ajattelin vielä tehdä mukaan pienet pitsisukat. Naapurin tytölle tein sukat Nalle colorista. Hän itse valitsi langat ja mallin. Lankaa valitessa hän vain totesi, että on sinulla lankoja. Onneksi osa (suurin) oli piilossa laatikoissa, kun pelkkä avohyllyn valikoima sai tytön sanomaan noin... Sukat koko 36 ja 56 s lanka Nalle color puikot addi 3mm malli Pinja-sukat

Tänään olen muutenkin ahkeroinut (kukapa sen kissan hännän..).Perunat on nostettu isännän kanssa ja olen keittänyt yhden maijallisen mehua. Jos oikein innostuisi, niin voisi hieman vielä tänään poimia viinimarjoja, mutta katsotaan. Illalla tulee nimittäin uudet jaksot sarjassa Sydämen asialla ja silloin korkeintaan kudotaan. Keskimmäinen lapsi täyttää maanantaina vuosia ja hänelle lähetin eilen jo paketin. Varsinainen lahja tulee sitten, kun hän tulee syyslomalla käymään kotona. Lahja liittyy tietokoneeseen, joten asennukset tehdään täällä kotipaikkakunnalla.

torstai 28. elokuuta 2008

Baskeri ja sukat pikkutytölle

No niin, tässähän on alettu varsin ahkeraksi. Eilen kaksi päivitystä ja tänään taas. Pari päivää olen tehnyt näitä 1-vuotiaan varusteita: baskerin ja villasukat. Baskeri varsinkin valmistui vallan nopsasti, eilen illalla aloittelin ja tänään aamupäivällä lopetin. Ihanaa, kun töissä on vain kaksi lankaa/työ mitä päätellä. Tällaisia nopeita ja pikkuisia töitä on mukava tehdä, ainoa haittapuoli on, ettei lankaa juuri kulu. Varaston saldo tahtoo pysyä isona...

Teknisiä tietoja

Baskeri lanka Wool

puikot Addi pyöröt 3.5mm

malli Elli-plaza

Sukat lanka ? (vyöte roskissa)

malli Infant's Fancy Silk Socks

kirjasta Knitting Vintage Socks

puikot Addi 2.5m sukkapuikot

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Lankoja, lankoja!!

Kuten otsikosta näkyy, olen hieman innoissani. Tilasin jokin aika sitten Noro-sukkalankoja Jenkeistä, koska dollarin hinta oli myönteinen. Lähetys oli ilmaista ja lankakerän hinnaksi tuli vain noin 11e (täällä päälle 16e). Tilasin 5 eri kerää ja jäin jännityksellä odottamaan, miten käy. Kolme kerää tulikin alle viikossa, mutta ruskeat oli loppu ja niitä odotellaan vielä. Jännittäväksi tämän teki se, että luin eräistä blogeista, kuinka tulli tulee täällä Suomen päässä perimään tavaroista jotain. Minulle ei onneksi niin käynyt. Tässäpä kuva!

Todella kauniita sävyjä. Aion tilata jatkossakin, mutta olen varovainen yhteissumman kanssa ja tietenkin lähetyksen tulee olla ilmaista, sillä postikulutkin nostavat langan hintaa tuntuvasti. Olen kuitenkin tavattoman tyytyväinen!

Sitten Kreetan matkan tuliaiset. Haniassa oli matkan varrella muutama lankakauppa ja olisi varmaan ollut useampikin, mutta kuten tyttäreni ilmaisi: häntä ei voisi sellaiset kaupat vähempää kiinnostaa ja kun matkaan olin lähtenyt murrosikäisen tyttären ehdoilla, niin kävin vain kahdessa lankaliikkeessä. Onneksi näin, sillä matkalaukut selvisivät lähdössä juuri juuri alle 20 kg...

Lanka on täyttä puuvillaa 200g per kerä. Hintaa yhteensä 14e. Valikoimat kaupoissa olivat hieman erilaiset lankojen suhteen kuin meillä. Mielestäni paljon akryylilankoja, mutta kauniita värejä. En siis sortunut - onneksi - ostamaan enempää. Muliinilankoja ja ristipistokankaitakin teki mieli katsella, mutta jätin ne sikseen. Näkyy noitakin vielä varastossa olevan... Kumma, kun kaikkia ei ehdi tehdä, vaikka haluaa.

Sitten seuraava pari uunista ulos, kun kuvaamaan alettiin. Lomalla oli tarkoitus myös kokeilla Koolaid-värjäystä. Kevättalvella värjäsin elintarvikeväreillä ja niistä tuli ihan hyvät, mutta halusin tehdä myös mehuvärillä. Langat ovat Nallea ja värjäysaineena siis Koolaid, tilattuna Tapion kaupasta. Tällaista jälkeä tuli.

Lomakuulumiset

Aika menee niin nopeasti, ettei täälläkään ole ehtinyt tehdä päivityksiä ja kun koneelle tulin, oli heti ongelmia. Kai tähän pitäisi ihan tosissaan perehtyä, mutta ei tahdo ehtiä. Ajan kanssa ja pikkuhiljaa... Loman alku meni tyttären rippijuhlia valmistellessa, siihen kuuluivat pakolliset siivoukset ja leipomiset. Ompelin myös tyttären mekon, koska hän halusi hieman erilaisen ja olikin siinä alussa pähkäilyä, kun ompelukset ovat jääneet ikään kuin hieman taka-alalle. Kaikki meni hienosti ja juhlat olivat onnistuneet. Juhliin tein itselleni huivin, malli Ullasta. Innostuin niin tästäkin mallista, että teen toista Nallesta. Mutta tähän kuva valmistuneesta huivista. Tekniset tiedot Malli Amimono Ullasta Lanka Kitten Mohair Menekki 200g (pituus n.180cm) Puikot Addi 4,5mm pyöröt Huiveja on sitten mukava tehdä: ei saumoja, ei yhdistämistä, ei pelkoa mahtuvatko... Nyt onkin taas useampi työ kesken ja kaikkein eniten haluttaa neuloa sukkia. Teen 1-vuotiaalle pitsisukkia, söpön pienet! Rippijuhlien jälkeen tytär ja minä suuntasimme Kreetan aurinkoon. Kohteena Hania ja siellä Malemen kylä. Mies ei pidä kuumuudesta ja käy vuosittain vaeltamassa, joten perheen naiset lähtivät ruskettumaan ja sitä myös saatiin!! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta 10 päivän ajan; ei pilviä, ei sateen pisaraakaan (jos ei kastelujärjestelmän pisaroita huomioida..) Matka oli mukava, paitsi että joskus tuntui, että shoppailu 37C asteen helteessä (vaikkakin iltapäivällä) ei aina ollut niin mukavaa. Kotonakin on kiva olla, parhaillaan paistaa aurinko, mutta tulopäivänä satoi tietenkin vettä ja oli tosi koleaa. Syksy on tullut! Reissuun tein puseron, josko siellä olisi illalla ollut tälle tarvis. Ei ollut. Valmiiksi kuitenkin sain ja jostain syystä kuva tulee vinottain enkä näillä alkeellisilla taidoilla saa sitä oikein päin. Lanka oli minulle uusi tuttavuus, mutta miellyttävä sellainen. Ainoa, mikä hieman tökki, oli hinta.. Hieman epätasaista on jälki, mutta kyllä se siitä. En ole pitkään aikaan tehnyt isompaa puseroa. Ja harjoitus tekee mestarin, eikös se niin mene. Mutta tässä tulos. Tekniset tiedot (mitä muistissa) Malli Moda kesä-08 Lanka TeeTee Primavera, kulutus 430g Puikot Addi

maanantai 4. elokuuta 2008

Uusinta!


Piti edelliseen kirjoitukseen laittaa lisää kuvia ja tekstejä - ja laitoinkin, mutta jostain syystä ne eivät halunneet tulla julkaistuksi... Tämä blogin pitokin vaatisi harjoittelua ja tutustumista erilaisiin juttuihin, mutta tahtoo aina vain olla niin kiire, ettei ehdi tehdä kuin perusjutut. Tänään kuitenkin alkoi LOMA, joten jos sitä nyt ennättäisi paremmin tai tulisi edes kirjoiteltua. Olen kuitenkin päättänyt pitää tätä tällaisena töiden arkistointipaikkana, joten en ota stressiä, jos ei niin monesti ehdi päivitellä. Eipä nuo työtkään aina valmistu kiivaaseen tahtiin.




Tässäpä viimeksi valmitunut työ. Aloitin tämän Lanarten Daisyn kesäkuun alussa ja sain valmiiksi saman kuun lopussa. Pistelin tosin kaiken mahdollisen vapaan ajan ja joskus kai hieman kotityöaikaakin... Valmistunut työ on mielestäni varsin onnistunut ja mikä parasta tässä ei ole yhtään jälkipistoa ja työssäkin oli vain 15 erilaista lankaa (toivottavasti muistin lankamäärän oikein, mutta juurikaan enempää siinä ei siis ollut). Olen ajatellut laittaa tämän laukkuun, siis itse ommeltuun. Kaavaa en ole vielä löytänyt, mutta isoin työ lienee jo pistelty...


Loman lisäksi on sunnuntaina tiedossa tyttären rippijuhlat, joihin tietenkin täytyy näin aluksi hieman siivota ja leipoa. Anoppi teki lusikkaleivät ja itse leivoin tänään suklaan makuisia muropikkuleipiä, tavan mukaan ensimmäisistä tuli sanan mukaisesti leipiä, kunnes pienensin hieman kokoa. Mattojen pesun aloitin, päätin ottaa pari mattoa päivässä, ettei urakka olisi liian iso. Maton kuuraus harja on laitettu varteen, joten selkä ei rasitu. Odotellaan vain kuivumista.


Yritin ladata yhtä toistakin kuvaa ostamistani kirjoista, mutta se ei suostu tulemaan oikein päin, joten sen yritys jää toiseen kertaan. Olen tilannut Usasta Noron sukkalankoja ja odottelen niitä hieman pelon sekaisin tuntein, kun joissain blogeissa on ollut juttua tullimaksuista... saas nähdä miten käy... ovatko langat sittenkään edullisimpia vai tulevatko jopa kalliimmaksi... Värisävyt olivat aivan ihania!! Mutta niistä sitten enemmän, kun tulevat.














lauantai 2. elokuuta 2008

Täällä taas!


Miten niin taas.. heinäkuukin jäi kokonaan väliin! olen silti tehnyt käsitöitä suht ahkerasti, mutta joko kiirettä töissä tai kotielämässä. kun ei ehdi edes kirjoittaa tänne. Mies jo totesikin, kun päivittelin, että en ole edes ehtinyt blogiin kirjoittaa, jotta josko tästä tulee suorituspaineita. Ei tule!! Päivitän, kun muilta töiltä ja ajalta ehdin, tavoite ei ole siis kertamäärä vaan sanoisiko laatu... 

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Kuulumisia



Laiskanpuoleisesti tulee päivitettyä tätä uutta harrastusta; liekö kesällä osuutta asiaan vai millä... Lomakaan ei ole vielä alkanut, sitä saa odotella elokuulle asti. Jotain on saatu kuitenkin valmiiksi asti: yhdet sukat, yee!!! Nämä tulevat anopille heinäkuussa synttärilahjaksi yhdessä Krookuspoppanan kanssa, josta mahdollisesti kuvia seuraavassa, kun on vielä päättelemättä (kas kummaa).



Tekniset tiedot
Malli Embossed Leaves Socks kirjasta Favourite Socks
Puikot 2.5mm addi sukat
Lanka Austermans Step
Silmukat 64 s


Kuvio on tehty ohjeella, mutta en edellenkään uskaltanut mennä kantapäätä ohjeen mukaan, vaan tein sen omalla tavallani eli vahvistetun.Kyllä näitä uusia sukkamalleja on kiva neuloa ja kokeilla, oppii uusia kuvioita ja sukat valmistuu äkkiä, kun haluaa nähdä ne valmiina. Joululahjoja voisi alkaa pikkuhiljaa suunnitella ja toteuttaa, vaikka se näin kesällä tuntuukin hassulta. Joulu tulee kuitenkin melko nopeaan vastaan ja paniikkia taas lykkää kaikkien tehtävien kanssa. Kunpa osaisi olla kaukaa viisas ja aloittaa osan lahjoista jo nyt...


Ulkona on ihana ilma; lämmintä ja aurinko paistaa. Tulin pyörällä töistä, joten ulkoilma-annos lienee saavutettu. Huomenna olen vapaaksi suunnitellut kukkapenkkien laittoa (lähinnä rikkaruohot pois) ja ristipistoilua. Se viehättää nyt kesällä enemmän ja tuo mukavaa vaihtelua. Tässä kuvaa tulevasta. Työ on aloitettu noin kymmenen päivän paikkeilla kuluvaa kuuta ja valmistumisesta ei tietoa... Olen suunnitellut tästä laukkua, mutta katsotaan sitten, kun on valmis. Malli on Lanarten.