Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Valmistuneita

Huivista näkee, missä kävimme. Ikuisessa Roomassa... Mahtava kaupunki ja kuinka paljon nähtävää. Viikossa ei ehdi kuin tehdä pintaraapaisun koko kaupunkiin. Matkaseura oli mukavaa, tuttavapariskunta. Kotiin tullessa jalat aivan poikki kävelystä ja pää pyörällä kaikesta nähdystä. Mandarin fiestasta tehty jakku Novitan ohjeella valmistui juuri ennen reissua ja sinnehän tämä matkasi. Ilmat olivat vielä sen verran koleat ja sateiset, että jakku oli matkalaukussa koko matkan ajan. Samoin kuin seuraavakin käsityö. Novitan kahden palan poncho Tennessee-langasta. Onpahan kesää varten valmiina. Nyt sitten käsityörintamalla hiljaista, jos teen pistotöitä. Kukassa lehdet hieman repsottavat, kun vaihdoin aika kovakouraisesti mullat. Kesäksi kyllä toipuu...

Päivitystä

Reiluun kuukauteen en ole joutanut laittamaan mitään kuvia, vaikka töitä on valmistunutkin. Miten voi olla jatkuvasti näin kiire ihmisellä? Tässä ensin tilaamiani lankoja Amerikasta. Tilasin jo lokakuussa, mutta yhtä kerää puuttui. Tässä ei ole alkuperäiset värit, koska sitä kerää ei koskaan tullut liikkeeseen, mutta kyllä näistäkin langoista pienehkö jakku syntyy. Lankaa on 400g. Olemme olleet talvilomalla reissussa ja sieltä osasin ostaa paikalliselta lehtikioskilta nämä ristipistolehdet. En varsinaisesti hakenut mitään, mutta kun silmään osui... Ja sen myötä sitten innostus tähän kasvoi niin, että oli heti kotiin tultua aloitettava/jatkettava tekemään. Tähän valmistuu aikoinaan omenoita. Päärynäthän ovat jo jälkipistoja vaille valmiit. ajattelin laittaa kaikkiin jälkipistot samalla kertaa.