Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 27. joulukuuta 2011

Putkessa

Nyt on kolmaskin putkis valmiina. Lankana Teetee Primavera ja malli edelleen uusimmasta Käsityölehdestä. Patenttineuletta, jos en aiemmin ole maininnut. Tämäkin on ihan itselle, tytär ei kuulema halua. Aamulla olin sen verran virkeänä, että kävin Citymarketissa ostelemassa pojalle sukkia ja kävinpä myös takkiosastolla. Sain mukaani kaksi takkia ja tässä mallina toinen. Harkitsin pitkään punaista takkia, mutta sen kanssa huivivärivaihtoehdot käyvät vähiin. Tähän sopii useampikin sävy. Toinen takki on sitten punainen ja ohuempi, ennemmin sellainen lenkkeilytakki:)

maanantai 26. joulukuuta 2011

Putkihuivibuumi

Punaisesta Jitterbugista valmistui itselle putkihuivi. On hieman pidempi kuin äidillä, koska kudoin koko langan tähän. Ei mitään nyttyrää jäljelle. Samasta langasta tehdylle kaulurille oiva pari. Varastoon jäi yksi pienelle lapselle tarkoitettu ruskea kauluri ja muutamat lapaset sekä yhdet sukat. Kaulurille taitaa olla osoite valmiina. Ja kun minusta on kysymys, niin kolmaskin putkihuivi on jo puikoilla. Huomenna vapaata ja olemme menossa Ouluun katsomaan Kärppien peliä Kalpaa vastaan. Isäntä ehdotti aamupäivällä shoppailua, mutta tiedä jaksaako... Rankkoja nämä pyhät töissä.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Anopille

Anopille tein joululahjaksi kaksi samalla kaavalla tehtyä lakkia. Olen käyttänyt samaa kaavaa jo vuosia sitten ja hän on pitänyt lakin mallista ja koosta. Kaava löytyi vielä ja eikun ompelemaan. Tosi helppo ja nopea tehdä, vajaassa puolessa tunnissa on jo valmis. Kuvasta saanee jollain lailla selvän. Tytär ei suostunut laittamaan lakkia kunnolla päähän, joten kuvat on sinnepäin. Seuraavaksi pakettiin ja kohti uutta, eli Alkoon hakemaan viimeiset lahjat (punaviinit) ja konvehdit kaupasta. Odottelen vielä jonkin aikaa, etten ole pahassa ruuhkassa. Huomenna ruokakauppaan heti aamusta, niin välttänee pahimmat jonot. Huomenna syömme ensimmäisen jouluaterian, kun kaikki lapset ovat paikalla. Vanhin poika menee aatoksi morsiamen kanssa Kuusamoon. Mustasta kankaasta saa sitten hyvin kuvan...

tiistai 20. joulukuuta 2011

Kummipojalle

Kummipoika oli pyytänyt lahjaksi kaksinkertaisia lapasia ja mitäpä kummitäti ei tekisi, kun sellainen pyyntö esitetään. En ollut aikaisemmin kutonutkaan tällä tapaa lapasia, joten projekti oli mielenkiintoinen. Yhdestä blogista löysin kuvien keralla olevat ohjeet ja siitä se lapasten teko sitten lähti... Ontelolapasten teko oli hieman haastavaa, kun piti kutoa oikein tiukkaa ja käsialani on hieman löysää. Napakat kuitenkin tuli. Naapurin tyttö pyysi pitkävartisia sukkia ja oman tytön sukat näyttävät puhkikuluneilta. Työt ei siis lopu kesken:)

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Äidin joululahja

Sain kuin sainkin äidin putkihuivin valmiiksi. Pituutta melkein 150cm ja Teetee Primavera-lankaa kului kolme kerää eli 150g. Tein hieman pienemmillä puikoilla, jotta saisin napakan huivin. Lanka on melko liukasta ommeltavaa. Toivottavasti äiti pitää tästä!

Lahjoja valmiina

Tässä ensin yleiskatsaus valmiisiin töihin. Etualalla 8 leivinliinaa, ommeltu Marimekon pikku-unikkokankaasta. Ostettu jämäpalana Rovaniemeltä. Takana häämöttävät pienet puserot. Lauantaina aamusella sain kaikki valmiiksi ennen töihin lähtöä. Tosin pienet laukut jäivät ompelematta, mutta onneksi on koko ensi vuosi aikaa:) Ja ainahan voi lähetellä pikkupaketteja. Tarkempi kuva puseroista. Autot ja Mikkikankaista tehdyt menevät pikkupojalle ja kukkakuvioinen hänen isommalle siskolleen. Paketit lähtivät tänään Ranskaan.Maksikirjeenä, jos vaikka ehtisivät jouluksi perille. Tänään olen aloittanut lahjojen käärimisen. Näkeepi, vieläkö jotain puuttuu... Tyttärelle pitää ainakin vielä jotain tasapuolisuuden nimessä hankkia. Onneksi on viikolla ke ja to vapaata.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Nalle Puhit

Viime hetken lahjaompelua kummitytölle Ranskaan ja Suomeen miehen sukulaistytölle. Kankaat leikkasin valmiiksi jo keskiviikkona, joten tänään sain vain ommella. Leggingsejä valmistui kolmet ja puseroita kaksi samasta kankaasta. Joskus ostanut kankaan omalle tyttärelle, muttei taida enää tykätä (nyt 18v). Tässä puserot, toinen lyhythihainen, toinen pitkä. Resoritkin löytyi omasta, vanhasta varastosta ja sain niitäkin hieman pois.Näistä puseroista puuttuu vielä helmojen ja kädenteiden ompelut. Vasemmalla olevat unikkokankaat on huoliteltu ja niistä ompelen leivinliinoja. Melkein valmiina 8 liinaa. Lahjoiksi nämäkin. Vaaleanpunainen Marimekkokangas muuntautuu kahdeksi pikkulaukuksi pikkutytöille.Jos tässä ehtisi vielä rentoutua ja laulaa hieman karaokeakin:) Prisman alennuskorista löytöjä. Nyt aion mennä katsomaan ampumahiihtoa ja kutoa äidille huivia samalla.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Jotain uutakin!

Tässä jo viime viikolla valmistuneet kaulurikaksoset ja taatusti nyt viimeiset vähään aikaan. Lankana Lanett ja lahjakoppaan menevät. Hiljaista on ollut käsityörintamalla. Viikonloppuna, lauantaina, olimme Hectorin konsertissa Rovaniemellä ja olihan upea esitys. Hittejä toisensa perään ja soitto tasokasta. Sunnuntaina iltapäivällä kotiin. Maanantaina aamuyöstä alkoi kova päänsärky, minulla on taipumusta migreeniin ja kaikki hommat seis. Onneksi meni ohi ja tänään ollaan normaalissa päiväjärjestyksessä. Nämä pitäisi saada jouluksi valmiiksi. Kummipoika pyysi kaksipuoleisia lapasia ja toinen valmiina. Äidille on tulossa putkihuivi, vai miksi sitä kaksinkertaista ympyrähuivia sanotaan:). Saapa nähdä, ehtiikö... Leikkasin muutamia kankaita äsken ja tarkoitus olisi perjantaina ommella muutamia leivinliinoja, kummilapsille puseroita jne. Toivottavasti saan valmiiksi ja kuvausta tänne. Tytär sai eilen ajokortin ja eipä autoa ole pahemmin pihalla näkynyt, bensaa on kylläkin kulunut ihan kiitettävästi. Sattui vielä pahat kelit, mutta talvella on opittava täällä ajamaan.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Kuukauden viimeiset

En viitsinyt enää kuvata yksitellen kaulureita, joten tässä viimepäivien saalis. Täystusina on nyt täynnä ja nämä menevät lahjaksi ympäri Suomea. Tänään on mieheni 50-v päivä ja olemme viettäneet sitä rauhallisesti kotona. Tosin kävimme syömässä kreikkalaisessa (anoppi mukana) päivällä. Iltapäivällä suunnistimme vielä Haaparannalle ja Ikeaan hakemaan lauantain juhliin loppuja tavaroita. Vietämme railakkaat synttärit lauantaina, ensin viralliset kahvitukset päivällä ja sitten jatkojuhlat pienen bändin ja hyvien ystävien seurassa täällä kotona. Tekemistä siis riittää.Aina välillä yritän lepuuttaa hermoja ja teen, yllätys, kauluria. Miehen siskolle tällä kertaa. Ihanasta Lanett-langasta. Juhlista vielä, että siivottu on ja pipareita (vaaleat) leivoin tänään, huomenna ruskeat ja kaupassa käynti pitkän listan kanssa:) Illalla, josjaksaa, katsomme uusimman Vareksen. On tullut seurattua kaikki elokuvat, kun olen lukenut kaikki Vares-kirjat. Tekemistä riittää, mutta olen ottanut loppuviikon vapaaksi ja jokapäivälle on omat ohjelmansa, joten eiköhän kaikki ole valmiina lauantaina klo 13.00...

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Pinja-sukat

Pinja-sukat hieman erilaisessa ympäristössä. Tahtoo nuo valikuvat tulla otetuksi aina samasta paikasta, joten hieman vaihtelua. Eli sukat ovat menossa Englantiin ja toimitan nämä huomenna tilaajalle. Toivottavasti kelpaavat. Jouluverhojen ompelu sujuu, välillä tosin hermoja kiristää. Yksivärinen kangas on liukasta ja hankala käsitellä, sain sivut ja yläosan tehtyä tänään, huomenna helma ja sitten, toivottavasti, voi ripustaa paikoilleen. Perjantaina pitäisi siivota ja laittaa joulu esille.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Kauluri - taas!

Tässä ties monesko kauluri valmiina. Tämä menee äidille, sopii hänen tumman harmaaseen talvitakkiinsa. Lankana Step ja sitä meni vaivaiset 55g, joten langasta saisi vielä lasten kaulurin. Jouluverhojen ompelu aloitettu ja huomenna jatketaan, tänään on iltavuoro. Tavoitteena on, että ovat perjantaina valmiina. Keittiössä on kaksi ikkunaa ja laitan nyt sivuverhot, joten ommeltavaa riittää. Verhoja tulee kahdenlaisia: yksivärinen taakse ja kuviollinen eteen. Tilausukkienkin valmistus etenee tasaisesti:)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Kerttu-sukat

Sain isältä soiton, että hänen tuttavansa haluaisi tilata kahdet sukat joululahjaksi. Menevät Englantiin ja saisivat olla punaiset. Toinen kokoa 37, toinen 38. Ensimmäinen pari on valmiina ja toisesta melkein yksi sukka. Tässä Nallesta tehtynä Kerttu-sukat. Malli on aina yhtä kaunis. Olimme eilen tuttavapariskunnan kanssa Oulussa katsomassa Kärppien peliä Jokereita vastaan. Kärpät rökitti kunnolla 'narripaitoja' ja olimme lopputuloseen oikein tyytyväisiä. Jatkoille tulimme meille ja lauloimme pikkutunneille asti karaokea. Hauskaa oli, mutta tänään väsytti sen verran, etten ole saanut edes jouluverhoja ommeltua. Tarkoitus kyllä oli. Aloitetaan huomenna.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Saman toistoa

Vanhimmalle pojalle tehty kauluri, lankana edelleen Jitterbugia, mitä olen vihdoin raaskinut käyttää. Ja oikein toden teolla. Muutamassa vyyhdissä oli oikein hankintavuosiluku (2008). Mitä noita säilömään, käyttöönhän lanka on tarkoitettu:) Minulta on tilattu kahdet punaiset sukkaparit, mitkä pitäisi kutoa oikein Englantiin asti. Vanhempieni välityksellä tuli tämä pyyntö. Sukat ovat kokoja 37 ja 38, joten ei vallan mahdoton tehtävä. Tein tuossa vielä yhden Britakakun, nyt isänpäiväksi. Sitä hieman jo maisteltiin ja varmuus tekoon on nyt tullut. Mietinnässä vain, kuinka monta näitä pitää tehdä juhliin. Ettei vain loppuisi kesken. Nyt miettimään punaisia sukkia ja millä kuviolla.

torstai 10. marraskuuta 2011

Kaulurisatoa

Tässä yksi valmis ja toinen melkein valmis kauluri. Valmis menee Ranskaan ja limen vihreä naapurin tytölle. Omalle pojalle pitäisi vielä ainakin tehdä ja katsotaan, tuleeko muille. Lakupatalappujakin tekisi mieli kokeilla, saisi ainakin persoonallisia joululahjoja. Virkkaus ei tosin ole vahvinta lajia:). Poikakin kotiutui ulkomailta ja on nyt kotonaan. Isänpäiväksi lapset eivät nyt tule käymään, tulevat muutaman viikon päästä synttäreille. Isänpäivänä meillä taitaa olla Britakakkua, mitä onkin ahkerasti nyt leivottu. Hyväähän se on kuin mikä!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Tiptap-liina

Limen vihreän Tiptap-liinan olen saanut kudottua Työväenopistolla viimeksi. Ennestäänhän minulla on joulun punainen, mitä en ole vielä raaskinut käyttää. Jospa tänä jouluna... eihän ne pesussa mene miksikään ja pitoon tarkoitettu, mutta... Ja neljäs kauluri on nähnyt päivänvalon. Lankana edelleen Jitterbug. Tämän annan miniälle joululahjaksi.Joko tämä on sairautta:) mutta viides on jo puikoilla ja tämä on lasten kokoa. Tulossa tytölle:). Joko Suomeen tai Ranskaan, lankana Fabel. Ulkona on jotenkin tylsää, kun aina vain sataa ja on tosi harmaata jo aamusta alkaen. Saisi hieman pakastua ja tulla muutama sentti lunta. Valaisisi ainakin. Ruoan olen laittanut jo uuniin ja illaksi töihin. Huomenna vapaata ja pitäisi kai ruveta katselemaan pikkuhiljaa isänpäivälahjoja. Sukkia ei nyt saa kukaan:)

lauantai 5. marraskuuta 2011

Hardangerliina

Tässä syy, miksi viime kuussa kudontatöitä valmistui niin vähän. Työkaverini täytti pyöreitä vuosia ja viisi viikkoa ennen syntymäpäivää keksin lahjaidean. Mutta muut käsityöt sai unohtaa. Oli kyllä vaihteeksi kiva tehdä hardangeria, mutta valot pitäisi saada paremmat. Olen kuitenkin tyytyväinen liinaan. Tässä kuussa onkin paljon synttäreitä, kun naapurin mies täyttää 50v. ja samoin oma mies. Tytär täyttää ensi kuussa 18v. ja sitten vielä joulu päälle:). Nyt on kauluribuumi päällä. Lupasin kutoa vielä naapurin tytöllekin.

torstai 3. marraskuuta 2011

Punainen kauluri

Ihanasta Jitterbug-langasta (merinovillaa) kudottu Ullaneuleen kauluri. Näitä on sitten kiva neuloa ja luulenpa, etä nyt muutama suvun jäsenistä näitä saa. Voisi neuloa Vaaka ryn tempaukseenkin. Huomenna olisi vapaata, paitsi että kotihommia riittää. Tänään kävin töiden jälkeen kutomassa kangaspuilla liinat valmiiksi ja ehkä huomenna kuvausta liinasta. Kaksi samanlaista:) Isännän tasavuodet lähestyvät, huomenna uuden suklaakakun koevalmistus. Kutsut laitettu menemään. Hommaa ja muistettavaa riittää..

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kaulurikaksoset

Vihdoinkin pääsin kokeilemaan Ullaneuleen kauluria, mitä työkaverini suositteli. Ja ovathan mukava tehdä ja nopeat. En tosin saisi valmiiksi yhdessä illassa, kuten ohjeessa lupailtiin:) Tässä lankana Palino super merinovilla ja tuossa mietiskelin, onkohan lanka tarpeeksi napakkaa, mutta sen näyttää aika. Miehelle tein ekan ja siksi pehmoinen lanka, kun hällä niin herkkä iho. Lankaa oli kolme kerää ja jäi puolitoista, joten teen langan saman tien kaikki. Kyllä se jollekin kelpaa!

lauantai 29. lokakuuta 2011

Poppana ja suklaaherkku

Tällainen poppana valmistui työväenopistossa jo syyskuussa, mutta päättelykeiju kävi vasta tänään:) Harmaan sävyinen ja toimikas eli toimii siis hyvin, ainakin tässä pöydässä. Kävin myös purkamassa kirpparipöydän. Tienesti oli aika hyvä, melkein parisataa. Yli puolet kudotuista tuotteista oli mennyt ja paljon muuta pikku tavaraa. Seuraavan kerran pidän varmaankin helmikuussa. Viikkotorilla käy tosi paljon väkeä päivittäin ja kauppa käy. Tänään olen muutenkin ollut aika aikaansaava. Tosin osa on hieman salaista, joten niistä myöhemmin. Aloitin kuitenkin Ullaneuleen kaulurin teon, teen sen miehelle isänpäivälahjaksi. Toisenlaista käsityötä. Mies täyttää ensi kuun lopussa 50v. ja meillä on pienimuotoiset juhlat, joten täytyy kokeilla erilaisia leivonnaisia. Tässä amerikkalainen suklaatuorejuusto. Maku hyvä, mutta kuohkeutta saisi olla enemmän. Syynä lienee ainesten sekoittaminen, lisäsin kaiken kermavaahtoon ja ohjeessa päinvastoin. No, harjoitellaan lisää.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Piirakkasukat

Äidille, toivottavasti mahtuvat, valmistui uusimman Novitan lisälehdestä piirakkasukat. Malli lienee tuttu jo aiemmin, mutta minä tein eka kertaa. Ajattelin käynnistää joululahjojen teon. Lankana uusinta 7-veljestä raitana. Tyttären jalassa ja hän kovin vastentahtoisesti suostui laittamaan sukat jalkaan, joten kuva ei ole kovin hyvä. Kirpparilla on viimeiset päivät menossa. Yksi paha takaisku tuli. Yhdestä sukkaparista, Kärpät, oli otettu kova varashälytin pois ja viety sukat ohi kassan. Kyllä harmitti!! Toivottavasti sukanvarteen tuli oikein iso silmukkapako... Muuten tavaraa on mennyt ihan mukavasti, jos jotain saisi tehtyä, niin voisi helmikuussa pitää seuraavan. Isännän kanssa olemme menossa joulukuussa Hectorin konserttiin Rovaniemelle. Oikein bussikuljetuksella ja Pohjanhovissa yötä:)

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Päivitystä

Tässä jo jokin aikaa sitten valmistuneet Joanna-sukat. Omaan jalkaan (koko 36) sopivat. Nallelangasta, syksyn uutuusväri. On ollut erittäin kiireinen lokakuu, ei ole paljon töitäkään valmistunut, vaikka tehty on. Ovat sellaisia salaisia projekteja ja vielä kesken. Enkelihardangeria menen jatkamaan toiselle kurssille varmaan keväällä. Se ei valmistu määräajassa, se on jo selvää. Joululahjojakin pitäisi alkaa suunnitella. Paljon riippuu, miten saan kirpparilla tavaraa myytyä. Lapasia on mennyt, sukat vielä heikommin. Viikko vielä aikaa. Vaatteita on mennyt myös mukavasti. Lauantaina nähdään, mikä on saldo ja paljonko kampetta tuon vielä kotiin:) Lähikuvaa vielä sukista. Tämä on kyllä kiva malli. Työkaveri on tehnyt Ullaneuleesta kivoja kaulureita ja niitä ajattelin minäkin kokeilla, kunhan tämä kirpparihärdelli helpottaa. Joka päivä on pöytä käytävä laittamassa. Ihmiset saavat pöydän uskomattoman kamalaan kuntoon, mutta ilmaiseksihan ei mikään raha tule:)

lauantai 15. lokakuuta 2011

Enkeli edistyy

Helma osa edistyy jollain lailla. Eilen tein 5 kpl noita tähtikuvioita. Seuraavaksi pitäisi täytellä ruudukot. Laskin, että pääsen vielä kolmella kerralla (yksi kerta jää välistä) ja miehustakin on aloittamatta. Kiirettä pitää, että marraskuun viimeisellä viikolla saa yhdistellä. En ihan arvannut, että tämä näin hidasta on, vaikka hardangeria olenkin tehnyt. Kirppari ensi viikon torstaina ja yhtään hinnoitteluakaan ei ole tehty...

maanantai 10. lokakuuta 2011

Joanna-sukat

Ohje löytyy Annikainen puikoissa-blogista. Pidän hänen muistakin sukkaohjeistaan. Yksinkertaista, mutta kaunista. Mallina on tyttäreni jalat, mitkä ovat huomattavasti filmaattisemmat kuin minulla. Tein toisen valmiiksi mökillä ja toisen kotona. Lankana Nalle, syksyn uutuusvärejä. Nyt on puikoilla oranssit samanlaiset. Samat sukat kuvattuna salamalla, väri ehkä näiden kahden väliltä. Vettä satanut koko päivän, sain kuitenkin siivottua. Hyvä minä! Nyt pitäisi vaihtaa vaatteet ja mennä kudontapiiriin:)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Toistaiseksi viimeiset ja lehtiä

Kerta kiellon päälle ja Aililapsethan siinä on! Nämä ovat kuvattuna vastoin periaatteitani eli päättelemättä. Ajattelin kuitenkin välillä laittaa jotain, kun taukoa on tullut. Teen yhtä hieman salaista työtä ja sitten niitä hardanger enkeleitä, edistyvät hitaasti. Tein nämä välillä, kun ei illalla tahtonut nähdä hardangeria. Olimme viikonloppuna Muoniossa mökillä ja otiin tullessa odotti iloinen yllätys. Oli tullut Novitan varsinainen lehti ja kaupan päälle tämä sukkalehti. Ja mitä malleja:) Nyt oikein syyhyttää tehdä sukkia, mutta on maltettava, varsinkin kun olen viemässä tavaraa vielä kirpparille ja kaikki on hinnoittelematta. Matto ja poppanakin odottavat vielä päättelyä... Ja minä vielä kuvittelen ehtiväni ompelemaan:):). Muonion S-marketista paluumatkalle lukemista. Aikaa vie vielä isännän 50-v järjestelyt. Niissä on päiväjuhla ja iltamenot erikseen. Suunnittelu on aikataulussa ja tarjottavat selvillä myös. Huomenna itseä niskasta kiinni ja siivousta tekemään:(

lauantai 24. syyskuuta 2011

Kolmoset

Tässäpä tulee lapaskolmoset. Kaikki mallia Aili ja tehty 7-veljeksestä. Yhdet ehti jo naapuri ostaa, joten siksi yksi lapaspari on kuvattu erikseen. Olen saanut pestyä kaikki muut ikkunat paitsi olohuoneen. Syykin on selvä; olohuoneessa isot ikkunat, paljon verhokangasta pujoteltava ja paljon esineitä ikkunan edessä siirrettävänä. Keskiviikkona hyökkään kuitenkin sen kimppuun. Tässä loput 'kolmosista'. Malli on jotenkin edelleen kiehtova. Olen saanut varattua kirppikselta pöydän. Kohta pitäisi lajitella myytävä tavara ja silittää tytön myyntiin menevät vaatteet. Kaikkea sitä ottaakin tehtäväkseen:)

torstai 15. syyskuuta 2011

Mariannet?

Virallisestihan nämä lapaset ovat Ailit, mutta väriyhdistelmä vuoksi voisi kutsua vaikka Marianneksi. Alla oleva ripsiliina on kudottu muutama vuosi sitten. Viikonloppuna olisikin vapaata ja olemme menossa Kärppä-otteluun Ouluun. Kausi alkaa sopivasti ja vapaata on. Vastassa JYP, joten luulenpa, että poistumme pettyneenä... (toivottavasti olen väärässä:) Hieman tumma kuva, mutta kissa on löytänyt tiensä kitarakoteloon ja nukkuu siellä.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Loman jälkeen

Ensin samaa vanhaa tuotantoa eli sukat ja HIFK:n väreissä. Nämä ovat valmistuneet jokunen päivä sitten, mutta kuvan otto kesti, kun aloitin uuden (mutta vanhan) harrastuksen. Minun piti/pitää kutoa ahkerasti, kun aion viedä kirpparille näitä lokakuussa myytäväksi. Tytöllä on paljon vaatteita ja aion vielä kaivaa mahdollisimman monta lasitavaraa kellarista ja vintiltä myytäväksi. Yhtäkään tavaraa en ole sieltä kaivannut tai tarvinnut moneen vuoteen . Tavaraa kertyy aivan liiaksi ja nyt siitä päästään irti. Mitä en myytäväksi saa, laitan jonnekin muualle kiertoon. Tässä syy kutomisen hiljaisempaan vauhtiin ja selitys uusi-vanha harrastukselle. Siinä on hardangeria ja tästä muotoutuu ajan myötä oikein kaunis enkeli. Tosin tässä vaiheessa sitä on vaikea uskoa:)Tekeillä on vasta helmaosa. Ryhmä kokoontuu joka toinen tiistai aina marraskuun loppuun saakka. Enkelin vartalo on styroksia ja sille tulee pää ja kädet. Malleissa oikein kauniit. Sain lankapuodista yhden harmaan vyyhdin, uutta on tulossa. Ajatus ikään kuin karkasi käsistä ja teen toista rinnalla. Täytyy tunnustaa, että koska kangasta jäi vielä kolmanteenkin enkeliin, on siihenkin hankittu langat. Josko ehtisi tehdä pukin konttiin... ( ei mainita, mille vuodelle). Eilen olimme pitkästä aikaa tanssimassa ja tanssitiinkin koko ilta. Jalat on nyt kipeät. 'Paavon paikassa' esiintyi Matti ja Teppo. Mies on ainakin puoli vuotta puhunut, että haluaa nähdä heidät, joten sinne siis. He olivatkin yllättävän hyviä ja orkesterikin soitti väliajalla mukavaa tanssimusiikkia. Pitäisi käydä useammin, varsinkin kun paikkakin on lähellä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

HIFK

Kun on jääkiekkojoukkueissa vauhtiin päästy, niin tässäpä uusin tulokas. Jotenkin on yhteensopivat värit. Muita joukkueita en nyt aio 'kutoa'. Jos näitä sukkia vie kirpparille myytäväksi, niin luulenpa, että näillä leveysasteilla nämä 3 joukkuetta (Kärpät, Jokerit ja HIFK) ovat oikein sopivia myyntikappaleita. Laitoinkin jo uudet HIFKit puikoille. Viimeinen mehustuskin on tehty ja karviaiset poimittu pensaista. Huomenna ja tiistaina alkavat jo harrastuksetkin työväenopistossa, joten säpinää riittää.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Lapastelua

Ja tällä kertaa vihreävoittoisena. Jämälangat kiertoon ja pois silmistä:). Aamulla kävin sauvakävelemässä, olen tällä viikolla aloittanut taas kuntoilun. Hieman jaloissa tuntuu, mutta täytyy todeta, että olo on paljon virkeämpi.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kuun viimeinen

Siinäpä lomakuukauden viimeinen työ eli Aililapaset. Jämälangoista tehtynä. Työt ovat taas alkaneet ja arkeen on palattu. Perjantaina olisi miehen sukulaisperheellä 'pottufestarit' nyyttäriperiaatteella. Minun huolekseni jäi tehdä 3l muurikkalättytaikina. Toivottavasti ilma suosii.