Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 30. tammikuuta 2012

Kuun viimeiset

Kuun viimeinen tvalmiina. Veljenpojalle toiset Nalle-langasta kudotut sukat. Värit käänteisinä edelliseen sukkapariin. Nyt onkin työrintamalla sen verran kiirettä, että huomiseksi ei enää valmistu mitään:) Hardangerenkelikään ei ole kotona edistynyt, joten taidan tehdä sitä pari seuraavaa päivää. Siivotakin pitäisi.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Peruskamaa

Sukat veljenpojalle valmistuneet. Peruskauraa: Nallelankaa ja perusharmaat värinä. Isäntäkin näyttää harjoittelevan vielä samaa kappaletta:). Eilen kävin opistolla hieman kangaspuilla kutomassa ja sain verhon jo hyvälle alulle. Muutamaa käyntikertaa vielä huutelee...

torstai 26. tammikuuta 2012

Sinikellot

Sinikellot Novitan Nallesta siinä nuottitelineessä. Isäntä harjoittelee kitaralla soittamista ja työn alla näköjään J.Karjalaisen Kolme cowboyta. Tein varren ja pään valkoisella, koska epäilin, että lanka saattaisi loppua kesken ja niin olisi todennäköisesti käynytkin. Laitan nämä lahjaksi miehen siskon tytöntytölle. Olipas vaikeaa! Olisin jo siirtynyt muihin neuleisiin, mutta äitini soitti ja sanoi, että veljenpoikani tarvitsee kahdet villasukat. Joten ei vaikea arvata seuraavaa työtä. Olin tänään myös käsityökerhossa ja tein jälleen hardangerenkeliä, hitaasti mutta varmasti se etenee. Josko keväällä olisi valmis. Nyt katsomaan Poliiseja.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kummitytölle

Oikein kahdet parit. Toinen on prikulleen samanlainen, mutta toisessa parissa kävi klassiset. Lanka loppui kesken ja alkoi soveltaminen. Lähetän kuitenkin molemmat, toisiahan voi pitää vaikka kotona. Lankana Nalle kranssi ja malli varteen Novitan sukkalehdestä. Eilen kävimme pojan luona Oulussa ja katsomassa samalla pientä kissanpentua. Hieman shoppailtiinkin, mutta minulle riitti tällä kertaa pelkästään Kärkkäisellä käynti. Työkaverin luota haettiin tyttärelle ostettu punainen sohva. Se passasikin hyvin huoneeseen. On vuodesohva, joten tytölle on siitä myöhemminkin hyötyä, kun muuttaa kotoa pois. Tänään onkin sitten ollut rauhallinen päivä. Äänestämässä on tietenkin käyty ja nyt odotellaan tuloksia:)

tiistai 17. tammikuuta 2012

Välityö valmiina:)

Varsinaista päätyötä ei ole tehty lainkaan viime viikolla... Välityö on piilotettu tähän kuvaan. Meillä on pieni muotoinen siivous menossa eli petivaatteet pakkasessa tuultumassa ja kissa hukassa, kun nukkumapaikka on mennyt. Tässäpä valmiit sukat. Malli Novitan sukkalehdestä ja lankana Nalle. Luulin, että tytär haluaa taas pitkävartiset, mutta nyt olikin hieman lyhyempien sukkien vuoro. Edelliset on aivan likaiset ja hieman jo puhkikuluneet. Mukava malli ja näyttivät olevan jo jalassa, kun tuosta autolla lähti. Vielä hieman lähempää kuviota. Tänään on ollut jonkinlainen väsymys käsitöihin, kun oikein mitään en ole sillä saralla tehnyt. Yhtä lankakerää jo pyörittelin, muta se ei ole ainakaan vielä alkanut muotoutua miksikään.:) Jospa petaisi pedit ja katsoisi, mitä ilta tuo tullessaan. Cittarissa käytiin tytön kanssa hieman tuhlailemassa. Ostin hälle paistinpannun (jos joskus muuttaa kotoa). Muumiemalimukit olivat tarjouksessa (8e kpl), ostin useamman ja kynttilälyhdyn ulos. Sekin tarjouksessa, 8e, kun normi hinta 20e. Tunsin jopa säästäneeni...

torstai 12. tammikuuta 2012

Siniset

Kolmannet pitkät sukat valmiina. Nämä menevät lahjalaariin ja todennäköisesti äidille. Voin antaa muuten vaankin nämä, äidillä palelee usein jalkoja, kun on kipuja. Hullun rohkeana aloitin ristipistotauluja, ilves, tekemään ja vaikka kuin eilen ahersin, tuntuu, ettei työ edennyt lainkaan. Niinpä aloitin varmuuden vakuudeksi tyttärelleni pitkiä sukkia, mutta pitsikuviolla Novitan sukkalehdestä. Nytkin on hieman kiire, kun käsityökerho kutsuu. Hardangerenkeliä pitäisi lähteä tekemään. Ja varasinpa muuten Helsinkiin hotellin ja lennot toukokuulle, siis MM-kisoihin katsomaan puolivälieräotteluita:)

maanantai 9. tammikuuta 2012

Välityö

Hieman alkoi käsissä tuntua tuo kutominen, joten muistinpa yhtäkkiä olemassa olevan ristipistotyön. Kirjamerkki oli nopea ja helppo tehdä, malli toistui ja lanka oli sävytetty, joten samalla langalla mentiin koko ajan. Perjantai-iltana aloitin, kun sain toisen sukan valmiiksi. Eilen valmistui ja tänään viimeistelin. (kun vain ehtisi lukemaan...) Illalla alkaa kudontakerho ja aikomus olisi vielä käydä katsomassa Sherlock Holmes. Vipinää näin vapaalla:)

torstai 5. tammikuuta 2012

Itselle

Sain eilen valmiiksi omat pitkävartiset sukkani. Lankana Nalle valkoinen ja kranssi. Mukavan oloiset jalassa ja ainakin lämpimät. Töissä työvuoroasiat saatiin selvitettyä, onneksi, meille edullisesti, mutta kyllä on sellainen tunne, että työntekijästä otetaan kaikki ja vähän enemmän irti. Onneksi huomenna on vapaata. ajattelin tehdä pizzaa ja oleskella. Tosin työhuoneessa odottaa pyyhkeiden pino mankeloimista ja pyykkikori on täynnä pestäviä, joten puuhaa riittää. Lapset ovat olleet kotosalla ja pyyhkeitä on vaihdeltu useasti... Puikoilla on muuten äidille pitkävartiset, vaikka tekisi mieli välillä tehdä myös ristipistoja.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Pitkävartiset

Tässäpä valmiit sukat naapurin tytölle. Lankana Nalle sininen yksivärisenä ja sinikello toisena. Ja nimenomaan pitkävartisena, koska hän niin toivoi. Sukat on sopivat, tyttö kävi eilen keskeneräistä kokeilemassa. Ja minämäiseen tapaan, aloin tehdä perään toisia ja nyt itselle. Tästä sai myös hyvän lahjaidean. Mukava kun saa neuloa ilman, että muut asiat tulevat mieleen. Töissä olisi luvassa ikäviä työvuoromuutoksia, tietenkin työntekijän kannalta epäedullisempaa suuntaan, mutta yritetään tapella vastaan. Saa nähdä, kuinka käy. Muutenkin hieman alakuloinen olo, mummi on huonossa kunnossa.