Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Valmiita-vihdoin!

 Myöhästyin toukokuun lähetyksistä, koskapa en saanut ommeltua reunoja näihin pieniin peittoihin. Onneksi Satakunnan osalta keräys jatkuu vielä kesäkuun ajan. Otin tänään itseäni niskasta kiinni ja tein nämä loppuun ja sain jo paketinkin postiin. Mukaan laitoin vielä 7 pienet sukat. Ilmoittauduin myös syksyn keräykseen. Ompelisiko lomalla (heinäkuu) valmiiksi jo jotain sateisina päivinä, jos niitä nyt tulee... Tänäänkin satanut melkein koko päivän.
 Viikonloppuna on kahdet juhlat. Lauantaina häät ja sunnuntaina rippijuhlat. Sunnuntain juhliin en töiden takia pääse, mutta häihin olen menossa. Niinpä tänään askartelin vielä kortit. Tämä ei ole minun vahvimpia puoliani, mutta jotain aikaan saan kuitenkin.
Vihreät sukatkin valmistuivat. Ihan perusneuletta, koskapa kuvio tulee langan mukana. Miesten kokoa ja Novitan 7-veljestä.

Syksyllä kolme ystävääni täyttää pyöreitä vuosia ja ainakin yhdelle yritän saada hardangerliinan. Teen pienemmän kuin häälahjaksi antamani, ei kerkeä isompia. Jospa lähtisi aloittamaan...

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Takaisin perusasioihin

 Eli perussukkiin palattiin liinan jälkeen ja onpa mukava, kun jokin työ valmistuu nopeasti. Tässä Novitan 7-veljeksestä parit sukat. Punatulkut ja karamellit, miesten ja naisten koot. Luultavasti hyväntekeväisyyteen, jos eivät löydä itseään joululahjapaketeista.
Junasukat ovat ehdottomasti menossa hyväntekeväisyyteen. Olen jo myöhässä eräästä kohteesta, mutta yhtä oli jatkettu kesäkuun puolelle, joten jospa sinne saisin lähetettyä. Samaan paikkaan pitäisi lähettää pieniä peittoja, mitkä ovat osittain valmiina. Vain reunojen huolittelu puuttuu. jospa perjantaina saisi valmiiksi.

Viikonloppuna olimme Muoniossa mökillä. Säät ja sääsket suosivat... Sainpa virvelillä elämäni isoimman kalan: hauen 3.8kg. Piti jo hieman väsytellä ennen kuin suostui tulemaan veneeseen. Opettelimme fileroimaan hauen ja vieläpä ruodottomaksi, onnistui kohtuu hyvin. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyi tosi hyvä hauki ohje, haukipihvit ja olivatpa hyviä!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Häälahja

 Tässäpä toista kuukauden kestävä aherrus valmiina. Hardangerliina, mikä menee nuorelle parille häälahjaksi n. viikon kuluttua.
 Hieman yksityiskohtia liinasta. Helteet hiukan hidastivat valmistumista, koska halusin olla ulkona. Kädet hikoavat kuumalla ja liina piti viedä sisälle ja odottamaan iltaa. Eikä tietenkään puutarhatöitä voinut oikein tehdä käsityö kädessä:).
Mutta lopputulos on mielestäni onnistunut, toivottavasti hääparikin pitää tästä. Nyt pitäisi päätellä muutamia junasukkia ja kehitellä uutta työtä. En ole kutonutkaan juuri ollenkaan, mansikkapipon sentään tein. Olisiko sukkien vuoro...