Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Peuransarvet

Tytär toivoi muutamat lapaset ja sukat syksyksi, joten tässä ekat lapaset. Malli Ullaneuleesta ja nimeltään Peuransarvet.. Lankana Novitan 7-veljestä. Puikot 3mm. Nyt työn alla musta-valkoiset Tsahkal-lapaset.

Keittiössä muuttokuormatavarat vain lisääntyvät ja vielä puuttuu keittiön pöytä ja tuolit. Tyttären huoneesta ei ole vielä mitään pakattu, joten hommaa riittää. Tänään on kuitenkin otettu lunkisti ja grillattu ruoka ulkona, kun aurinko paistaa ja on tosi lämmintä. Iltasella paistetaan vielä muurikkalätyt  ja päälle hilloja. Nam.

perjantai 9. elokuuta 2013

Kuviolapasia

 Harjoittelen kuvioneulontaa ja tässä muutama harjoittelukappale. Maatuskalapaset ensin. Kummatkin lapaset neulottu 7-veljestä langalla. Maatuskat ovat minulle sopivammat, koska kierroksia on hieman vähemmän. Tuskaa tuottaa saada näistä tasaisia, vaikka minulla kulkee molemmat langat yhtäaikaa sormilla. Ruusulapasissa oli pitkiä langanjuoksuja, varsinkin varressa. Prässäys toki tekee ihmeitä, mutta ei tämä aivan helppoa ole.
Maatuskamalli on kaiketi jostain blogista ja ruusukuvio löytyy Novitan sukkakisan voittajasukista. Tosin yksi ruusu näissä vähemmän. Vielä aion tehdä kuitenkin lisää kuviolla, jotta saisi tasaisemman käsialan ja harjoittelemalla se vain onnistuu.

Tyttären muuttotavaroiden kokoaminenkin edistyy joka päivä vähän kerrassaan. Keittiö alkaa olla jo aika täynnä, mutta tilaa vielä on muutamille tavaroille. Pesukone täytynee ostaa vasta loppukuusta, jotta voi suoraan jättää peräkärryyn. Tytär tilasi myös muutamat villasukat ja lapaset, joten niitä seuraavaksi. Lapasiin kuulema palmikot.

tiistai 6. elokuuta 2013

Muutoksen tuulia

Patalappuja pikavauhtia. Tytär ilmoitti saaneensa työpaikan Oulusta ja muutto kuun lopulla. Onneksi hän on kerännyt (ja hänelle kerätty) astioita yms., mutta paljon vielä myös puuttuu. Onneksi kuitenkin asunto löytyi, vaikka opiskelijatkin niitä tähän aikaan innokkaasti hakevat. Kotona on nyt kova pakkaaminen, Ikeaan reissua suunnitellaan ja menen kohta ompelemaan leivinliinoja. Paperilla monta hankittavaa ja muistettavaa asiaa.

Tämä on meille vanhemmillekin erikoista aikaa, sillä pesän viimeinen lapsonen lentää nyt maailmalle. Jäämme kissan kanssa tänne kotiin ja mietimme, mihin aika on oikeastaan mennytkään ja kuinka nopeasti. Kohta otamme varmaan mittanauhan ja lähdemme suunnittelemaan, miten tyttären huone muutetaan ja millaiseksi huoneeksi.

Käsityörintamalla olen innostunut nyt lapasista ja Maatuskalapaset ovat päättelyä vaille valmiit. Sitten yksi ruusukuvioinen lapanenkin valmistui. Pari sille pitäisi tehdä, en vain ollut oikein tyytyväinen ensimmäiseen, mutta jos sen päättelisi ja prässäisi, näyttäisi varmaan paremmalta. Ja olisi into aloittaa se toinenkin, ettei vallan paripuoleksi jää..