Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kukkien loistoa

 Ei kuitenkaan vielä omalta pihalta, vaan virkkaamalla. Olen innostunut Afrikan kukista, malli helppo ja saa upottaa mukavasti jämälankoja tai suunnitella ihan uusista. Punaisen sävyisiä on noin 100 kpl ja jotenkin kuvittelin, että niistä tulee jo peitto. No, eipäs tule vaan 50-60 kpl tarvitaan lisää. Kysyin tyttäreltä, haluaisiko hän harmaan sävyisen ja kuulema kelpaa. Joten aloitin myös uuden peiton virkkauksen. Lankana Novitan 7-veljestä. Urakkaa on.
Hieman harmaita tulossa. Nyt olisi myös hyvä aika aloittaa hardangerliinan teko. Se, mikä menee elokuussa häälahjaksi... jotenkin minusta aina tuntuu, että aikaa on rajattomasti...

Mutta tämän viikon paras juttu on ehdottomasti Oulun Kärppien Suomen mestaruus. Kävin katsomassa paikan päällä finaalit 1, 3 ja 5. Ratkaisevan olin iltavuorossa, mutta hyvä näin. Juhlitaan mestaruutta vappuna!!

Ja odotellaan pihan kuivumista, niin pääsee puutarhahommiin ja oikeiden kukkien pariin.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Valkea kevät

 Otsikon merkitys on tässä kannattajakaulahuivissa ja kyseessä tietenkin Oulun Kärpät. Nallelangasta kudottu ennen finaalipelejä. Tänään eka peli ja sinne suuntaan klo 16.00 lähtevällä bussilla. Ilmassa on jännitystä..
 On toki muutakin ehditty kutoa ja laittaa. Kolmet samanlaiset sukat ja samaa kokoa (37), osa lahjalaariin odottamaan ja osalle jo osoite tiedossa. Pääsiäistäkin eilen illalla ehdin laittamaan, kun siivosin huushollin. Lunta on tosi vähän ja aurinko paistaa, juhlia riittää, kun vielä Vappukin on ovella.
 Yksityiskohtaa sukista. Yhdestä kirjasta otin mallin ja minusta tuo on aika lähellä vohvelikuviota. Kivan elävä pinta ja vähän vaihtelua 2o, 2n kudontaan.
Pikku pöydällekin on laitettu hieman pääsiäisen odotusta. Kohta Cittariin makeisia ostamaan ja Presidentti-kahvia tarjouksesta..