Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Siirisukat

 Tytär soitti viikolla opiskelukaupungista ja kysyi, voinko tehdä pitkävartiset sukat. Hän kun liikkuu vielä pyörällä kouluun. Tottakai äiti voi ja kiireesti. Eilen valmistuivat Siirisukat Novitan Nallelangasta ja väritoiveen mukaan.
Tässä hieman kuviota, vaikkakin kuvaus oli haasteellista. Laitoin käden varren sisään ja yritin toisella kädellä kuvata. Sukat kun ovat minun jalkaani liian kapeat...

Tyttären jättämän huoneen sisustaminen jatkuu. Uusi päiväpeitto ostettu ja yksi Vallilan verho (lilasävyinen) Hobby Hallista tullut. Oli vain liian pitkä, mutta ompelukone on olemassa. Maanataina lyhennys ja paikalleen. Lukulamppu ostettu. Isäntä ei ole vielä saanut tauluja seinälle ja matto virkkaamatta. Pikkuhiljaa valmistuu.

Keskiviikkona vielä olohuoneen ikkunoiden pesu ja vanhaa kierrättämällä verhojen uudistus. Toivottavasti vain ilma antaa myöten, olisi viimeiset ikkunat, mitkä pesemättä.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Asterimatto

 Elämäni ensimmäinen virkattu matto. Isäntä teki kesällä tyttärelle olohuoneen pöydän, pyöreän, ja siihen kaivattiin mattoa. Tarjouduin kokeilemaan virkattua mattoa ja väritoiveet on tyttären. Useista malleista toteutettavaski kelpuutettiin Asterimatto, mikä kuvan perusteella oli vaikein. Siis minun silmissä, kun on tullut virkattua paljon vähemmän kuin neulottua. Ja kirjalliset ohjeet on suorastaan kauhistus. Kaikissa mattomalleissa oli tietysti vain kirjalliset ohjeet, ei piirustusta... Hyvin kuitenkin selvisin, vaikka muutama kierros tuli tavallaan väärin, vaikkei se tässä erityisesti näy. Tarkoitus on virkata vierashuoneeseenkin tällainen matto, mutta yksivärisesti. Esteriontelokude on jo ostettu :)
Novitan viidakkolanka jalostui taas sukiksi ja gepardiksi. Nyt on kaikki vaeltajat (3) saaneet samanlaiset sukat.

Ikkunanpesurumbakin on alkanut ja samalla pieni vimma muuttaa sisustusta. Makuuhuoneeseen vaihdoinkin tyttären entiset verhot ja ompelin uudet tyynynpäälliset, vihreä sävy muuttui punaisen oranssiksi. Tavoitteena oli ommella päälliset omista kankaista ja se onnistuikin. Nyt olisi vuorossa vieras/oleskeluhuone. Uusi sänky jo ostettu, verho tulossa. Pienillä muutoksilla huone tuntuu kuin uudelta!