Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 19. joulukuuta 2014

Viimeiset lahjat

Anopille ja naapurin melkein 80-vuotiaalle rouvalle sain vielä sukat valmiiksi. Kiirettä piti ja itseasiassa kahdet sukat jää valmistumatta. Lankana Nalle Novitalta ja malli kirjasta Socks socks. Onhan tässä jouluun vielä aikaa muutamia päiviä ja tehokasta kudonta-aikaakin, mutta lapset tulevat tänään ja huomenna kotiinsa viettämään joulua kavereidensa kanssa, vanhimmalla pojalla vielä kaksi kissaa mukana. Katsoin parhaimmaksi  lopettaa kudonnat ja jatkaa joulun jälkeen. Ovat sen verran villejä nämä kissat.
Esikoinen jää näin ollen ilman tennarisukkia, mutta yksi on meilein valmis ja joulun jälkeen valmistuvat. Saanpahan kunnolla keskittyä ja tehdä kerralla sopivat.

Olen tänä vuonna noin yhteenvetona, kutonut vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Into ei ole laantunut, mutta olen myös lukenut tänä vuonna tosi paljon. Hyväntekeväisyyteen olen lahjoittanut parikymmentä paria sukkia ja lapasia, vauvakoosta 43 numeroon asti. Ensi vuonna aion kutoa myös sinne. Ristipistotöitä aion vuoden alusta viimeistellä, muutamia liinoja vailla päärmäystä ja muutamia ilman jälkipistoja. Paljon suunnitelmia, saa nähdä, mitä toteutuu.

Tänään lähden viettämään vielä työkaverini läksiäisiä. Hän jäi eläkkeelle ja menemme yhdessä syömään.

torstai 11. joulukuuta 2014

Joululahjoja

 Tässähän on tullut pitempi tauko päivityksistä, mutta lahjoja /sukkia on kuitenkin tasaiseen tahtiin valmistunut. Olen myös lukenut aika paljon. Punaiset ja valkoiset sukat ovat Nalle-langasta ja menevät lahjakonttiin. Punaiset kokoa 39 ja valkoiset numeroa pienemmät. Molemmat sukkaparit matkaavat Jyväskylään.
 Vävykokelaalla on isohko jalka, no 46, joten näitä sukkia sai kutoa oikein urakalla. Lankana oli vielä ohut Step, mutta tein lyhyellä varrella, ovat mukavammat kenkien kanssa näin talvella. Tosin tälläkin hetkellä vettä sataa eikä lumesta tietoakaan...
 Pojalle myös lyhytvartiset Steplangasta tehdyt sukat. Näyttää sukkia pitävän, vaikkei aina näitä niin tahdo.
 Tässä sukkia ilman kantapäitä. Unisukat tyttärelle ja miniälle. Ruskeat Regia safari ja lilat Regia. Pitäisi ainakin olla sopivat...

Olen osallistunut tänäkin vuonna hyväntekeväisyyteen. Kemissä kerättiin Hyväkiertää-tapahtumalla vähävaraisille lapsille lahjoja. Sosiaalitoimi jakaa lahjat ja työväenopisto järjesti kahtena päivänä ompelu/neulontakerhon. En päässyt kerhoilemaan, mutta lahjoitin valmiita lapasia ja sukkia, mitä olin vuoden aikana tehnyt. Koska valmisvarastokin oli aika iso, lahjoitin vielä toiseen keräykseen sukkia. Siellä kaivattiin myös isommille lapsille, joten laitoin kokoja 40-44. Itselle tulee ainakin hyvä mieli, kun voi jollain lailla auttaa. Olen melkein joka vuosi tehnyt sukulaisille lapasia ja sukkia, mutta koska heille voi antaa rajallisen määrän, teen myös hyväntekeväisyyteen.
Ja kyllä meidän Vilperikissammekin liittyy jollain lailla käsitöihin. Hänhän on tässä ihan kerällä!  :D