Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 18. joulukuuta 2015

Joululahjuksia

 Kissalapaset valmistuivat miniälle. Malli ja langat tilattu Kodin Pellervosta tuttavan kautta. Yhteensä olivat 11e, mitä pidän kyllä tosi edullisena. Toisena mallina oli kettu ja sekin kotiutui meille. Tyttärelle valmistumassa myös samalla mallilla, mutta siinä ja siinä tuleeko aatoksi... Lapset ovat kaikki huomenna jo kotosalla kavereineen, joten kutominen voi jäädä taka-alalle. Tyttö on kuitenkin joulunkin jälkeen vielä kotosalla, joten eiköhän ennen uutta vuotta ole uudet lapaset kädessä. Lankana Pallas. Käsialaani en ole ollut vielä yhdenkään lapasen kohdalla tyytyväinen, hirveän epätasaista on tullut, mutta onneksi prässääminen tasoittaa ja antaa jonkin verran anteeksi :).
 Poikien sukat. Ylimmäinen pari vanhemmalle ja lankana 7-veljestä, olisiko ruskan väreissä. Alemmat keskimmäiselle lapselle ja lankana Austerman step, vahvempi lanka.  Jouluvalmistelut alkavat olla loppusuoralla. Syömme huomenna jo ensimmäisen jouluaterian, kun emme koko porukalla ole enää aattoiltana yhdessä. Joulupuuron toki ehdimme vielä aattona yhdessä syödä. Olen töiden jälkeen laitellut jo huomiseksi osan ruuista valmiiiksi niin ehtii itsekin nauttia tunnelmasta eikä koko aika mene ruoan laittoon.
Tässä Nallesta tehdyt sukat isälleni ja veljelleni. Käytin jämälankoja, niitäkin on pari kassillista odottamassa ensi vuotta.
Joulusinappia pitäisi vielä tehdä. Naapuri kainosti kysyi, josko voisi saada, oli kuulema ollut viimeksi hyvää. Lupasin ja samalla valmistuu tietenkin itselle. Ohje on onneksi helppo!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Lapasia hyväntekeväisyyteen

 Ensiksi täytyy esitellä ristipistoliina, mikä on valmistunut yli vuosi sitten. Vuoden se hautui työhuoneessani, mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja sain ommeltua reunat. Eikä se nyt kamalan vaikeaa ollut, mutta jostain syystä viimeistely tahtoo viedä minulta kovasti aikaa. Samalla huomasin, että muutama muukin liina odottaa samaa operaatiota.
 Tässä muutama pari lapasia, Ailit, hyväntekeväisyyteen. Olen jo lahjoittanut sukkia kahteen tapahtumaan. Kemissä kudotaan jokaiselle koululaiselle sukat. Vein sinne ja seurakunta jakaa pienille joululahjoja, joten hieman useammat sukat sinne. Nämä menevät Pesäpirkkojen keräykseen. Osallistuin myös kahden lapsen lahjan hankintaan. Jotenkin tällainen  konkreettinen auttaminen on minulle mieluisinta ja kudonkin talvella jo varastoon lahjoitettavia sukkia.
Tässä hieman näkymää meidän olohuoneesta.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Pitsisukkia

Kesän viimeisiä sadonkorjuita. Kerttusukkia rivissä. Osa tehty Nallesta, osa 7-veikasta. Malli tuli jo niin tutuksi, että osasin sen ulkoa. Mutta mukava ja nätti malli, ei sen puoleen.
Olen nyt hinnoitellut tavara kirpparille, on Aku Ankan taskaria, kuppeja ja kulhoja. Tyttären vaatteita ja niissähän sitä aikaa menikin, mutta nyt laatikot valmiina huomista varten. Kiireinen viikko tulossa, kun kirpparilla on käytävä joka päivä, ihmiset eivät kerta kaikkiaan laita tavaroita paikoilleen, mutta onneksi kirppari on työpaikan lähellä ja eipä siinä nyt niin mahdottomasti aikaa tärvelly. Kunhan nyt ei vain itse sortuisi ostamaan mitään...

torstai 29. lokakuuta 2015

Isommat sukat

 Tässäpä seuraavat päätellyt ja prässätyt sukat. Ylempänä kokoa 36 ja ihan taas Novitan 7-veljeksestä. Kirpparille ja jos ei kaupaksi hyväntekeväisyyteen. Tai lahjaksi. Jonnekin ne aina saa kuitenkin menemään. Saa ensi vuonna kutoa uusia. Tai koko ajanhan jotain on tekeillä :). Yllättävän iso homma on penkoa ja järjestää kirpparille tavaroita, vaatteita myyntiin. Pese, silitä, hinnoittele. Minulla ei niin paljon tuota vaatetta ole, mutta tytär oli näköjään muuttonsa yhteydessä käynyt kovalla kädellä vaatekaappiaan läpi ja meille oli siunaantunut kaksi iiisoa kassillista vaatetta. Toinen kassi on nyt hinnoiteltu ja laitettu myyntikuntoon. Toinen pesty ja odottelee vuoroaan.
Kuvassa isompia sukkia eli kokoa 43. Minusta Novitalla on ihan kivoja raitalankoja, tässäkin mukavat värit. Jotenkin olen tykästynyt tuohon musta-harmaa-punainen yhdistelmään.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Pitkästä aikaa täällä ja tietysti sukkia!

Katsoin edellistä päivitystä ja melkeinpä puoli vuotta on hurahtanut edellisestä. Mutta nyt hieman tihennetään tahtia. Syykin on hyvin selvä, aloitimme kesäkuussa ikkunaremontin ja siitä se sitten lähti... Tai paremminkin karkasi lapasesta :). Sateisen kesän ansiosta päätin minäkin osallistua remonttiin ja aioin maalata kellarin. Maalitkin ostettiin, mutta sitten huomasin, että saunaakin voisi tuunata. Sävytin seinät ja katot, vaihdettiin lamput. Isäntä teki ikkunahommia, minä maalaus.

Tummat eteisen, kuistin ja olohuoneen paneelit saivat uuden, vaaleamman värityksen. Tummat katot maalasi poika käydessään lomalla kotona. Tapetteja vaihdettiin muutamaan huoneeseen ja lista vaihtuivat valkoiseen. Nelisen kuukautta meni ja talo oli välillä isossa kaaoksessa ja niin - kellari odottaa edelleen maalausta :).
Sukkia kuitenkin tein pitkin kesää ja nyt syksyä. Nyt päättelyiden ja silitysten aika. Osan vien kirpparille myyntiin ja mitä en saa myydyksi, annan hyväntekeväisyyteen. Tarvetta on! Kaikki sukat kudottu Novitan Nallesta tai 7-veljeksestä. Suurin piirtein kokoa 28-30. Huomenna luvassa isompia sukkia.

Kirpparille pöydän varaus on helppoa, mutta kyllä on taas työtä kaikkien hintalappujen ja silitysten kanssa sekä tavaroiden keräämisen. Hieman ollut muutenkin kiirettä, kun kaksi lapsista päätti muuttaa uuteen asuntoon ja vielä samassa kuussa. Nyt on kummatkin saatu uusiin, poika ja miniä isompaan asuntoon ja tytär muutti yksiöön, lähemmäs keskustaa.  Voi keskittyä kirppariin ja jouluunkin...

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Pitsiunelmat jatkuvat

 Elinan pitsiunelmilla jatketaan edelleen. Nämä ovat tilaustyönä kaverille. Tein kahdet, toiset 7-veljeksellä ja toiset Nallella, katsotaan, kummat sopivat paremmin vai sopivatko kummatkaan. Mallina on tyttären jalka, koko 37, ja sukat kokoa 40, joten kuvissa sukat himpun verran liian isot.
 Malli on kaunis ja takana oleva pitsikuvio sopii tosi hyvin tähän. Kudontarintamalla on noin muuten ollut tosi hiljaista ja näidenkin sukkien teko kesti yllättävän kauan. Olen vieläkin innostunut lukemisesta ja nytkin yöpöydällä on vino pino kirjoja odottamassa. Varsinkin, kun huomenna alkaa kesäloma ja ensimmäinen viikko ainakin säätiedotusten mukaan on sateinen ja kolea.
Tässä Nallelangalla ja lilat. Kesälomallakin on pientä puuhaa tiedossa, eräänlaista käsityötä sekin. Vaihdamme ikkunat ja olen siinä isännälle kaverina. Samalla olen haaveillut ainakin keittiön ja makuuhuoneen tapetoinnista. Uusia verhojakin olen suunnitellut muutamaan huoneeseen. Katsotaan, miten asiat sujuu. 
 Torstaina kuitenkin suuntaamme kohti Jyväskylää ja Sataman yötä. Siellä esiintyy perjantaina Tom Jones ja lämppärinä Paula Koivuniemi.
Ja kumpaankin sukkaan on myös pari valmiina :)

torstai 23. huhtikuuta 2015

Elinan pitsiunelmat

 Minäkin löysin vihdoin Elinan pitsiunelmamallin Kardemumman talosta ja olen jopa saanut toteutusasteelle. Valkoiset sukat Novitan 7-veljestä ilman takana olevaa pitsiä. Siniset Nallea ja takana pitsi. Tykkään enemmän Nallesta tehdyistä, eivät ole niin paksusta langasta ja jotenkin kivemman näköiset.
 Tässä hieman yksityiskohtaa, kun en raaskinut jalkaani laittaa ja sitäpaitsi, hankala ottaa kuvaa omasta jalasta. Työn alla oikein pitkävartiset 'Elinat'.
Toinenkin kirjainmerkki valmistui nopeasti, kun sain puuttuvan langan. Sen tulo Englannista kyllä kestikin ainakin muutaman viikon. Tekevälle se on pitkä aika!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Melkein samanlaiset

 Kaksilla puikoilla sukkia on nyt harjoiteltu. Kahdet sukkaparit valmistuneet hiljattain. Toiset kokoa 36 ja toiset 37. Koon 37 sukissa en välittänyt aloittaa samasta kohdin lankaa, vaan tietoisesti aloitin heti kerien alusta. Näin äkikseltään katsottuna kummassakin näyttäisi kuitenkin kuviot olevan kohdillaan, vaikka todellisuudessa näin ei ole. Koon 36 sukissa hain langat kohdilleen, mutta toisessa kerässä sukkien loppuvaiheessa langat olivatkin hieman erilaiset. Kyseessä Regian lanka. Minua pienet erot eivät onneksi haittaa.
 Tässä vielä lähikuvaa. On se kiva, että nykyään on keksitty lankoja, joilla syntyy kivoja kuvioita ja lopussa ei tarvitse kuitenkaan päätellä kuin kaksi lankaa :). Oli muuten miellyttävä tuttavuus tämä Regia.
Tässä on mukana myös hieman pääsiäiskoristeita, vaikka minulla koko pääsiäinen meneekin töissä ja lapsetkin ovat omilla paikkakunnillaan.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kursseilla

 Tässä esittelyssä kurssilla valmistuneet sukat. Eivät näin yhtäkkiä eroa normaalisukista, mutta nämä sukat on tehty yhtäaikaa. Eli olin kaksi sukkaa yhtäaikaa-kurssilla. Kolme päivää 3-4h kerralla ja yhtenä päivänä lisäksi kotona ahkeraa kutomista. Miesten sukat, koko 43, novitan 7-veljestä ja tweedlanka.
 Tässä kurssilla aloitetut, mutta nyt kotona tehtävät toiset sukat. Lankana Regia. Mielenkiintoinen kokeilu. Alussa tuntui, ettei mikään onnistu, en ymmärrä tekniikkaa ja langat ja pyöröt aina solmussa. Hermot melkein riekaleina. Parin, kolmen sentin jälkeen homma hahmottui ja tekniikka selkeni. Kutominen alkoi luistaa. Jatkossa ehdottomasti pidettävä myös kudontavaihtoehtona. Edes kantapää ei ollut vaikea, kun jujun ymmärsi. Ja mukava oli ottaa valmis pari pois puikoilta!
Toinen viidakkomerkki myös valmistumassa, tosin nyt kudonnan aikana jäänyt hieman taka-alalle. Tuo valkoinen läntti puuman 'otsassa' odottelee lankaa Englannista, kun se pääsi loppumaan. Noin satakunta pistoa jäi tekemättä. Yläosan vihreään lankaa kyllä riittää.

Olen nyt viimeistä päivää talvilomalla tai jos tarkkoja ollaan, tämä on vapaapäivä ja huomenna iltaan. Aurinko on paistellut sopivasti ja pyykitkin olen saanut jo ulkona kuivattua. Eilen yritin istua hieman ulkona ja lueskella, mutta kylmä tuuli ajoi aika pian sisään.

Kesälomallekin on pikkuisia suunnitelmia. Tom Jones esiintyy Jyväskylän Sataman yössä ja sinne ostin eilen jo liput. Olimme muutama vuosi sitten Porin Jazzeissa ja siellä muutama naishenkilö suositteli, olivat olleet Jazzeilla kuuntelemassa häntä ja sanoivat olleen hyvän vaikka ikääkin Tom Jonesilla jo on. Kesälläpä se nähdään tai pikemmiten kuullaan, miten on... Kivaa kuitenkin on, kun on jotain edessäpäin.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Viidakossa

 'Pieni' välityö valmistui. Aikaahan tähänkin meni kiitettävästi, mutta kaiken vaivan arvoinen. 2958 pistoa, aikaa en laskenut. Tälle pitää seuraavaksi alkaa pistellä paria. Alun perin olen ajatellut antaa kirjainmerkkejä jouluna lahjaksi, mutta, mutta raskinko...
Aurinkokin alkaa kivasti paistella. Minulla on ensi viikko lomaa ja suunnitelmat vielä tekemättä. Jonkin verran kotitöitä, mutta muuten lueskelua, äänitettyjen ohjelmia katsomista ja rentoutumista. Toivottavasti ilmat suotuisat :)

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Tilkkupeitto ja kirjamerkki

 Kummitytön tyttövauvalle valmistui punainen tilkkupeitto vihdoin ja viimein. Kumma, kuinka sitä välillä venyttää töitä ja sitten kuitenkin, ne valmistuvat suht nopeasti. Tein syksyllä muutaman 'kannen' eli tuon keskustan valmiiksi, eilen ompelin reunat ja yhdistin taustat. Tänään kiersin reunat nauhalla ja kuvausta vaille valmista tuli! Ihan tyytyväinen en ole reunoihin, mutta tämä on käsityötä ja jälki jossain muodossa saa näkyä.
 Tässä hieman lähikuvaa. Samalla mallilla olen yleensä vauvan peitot tehnyt, nopea ja helppo malli. Ja ihan näyttävältä kuitenkin näyttää ;)
Vasen käsi on hieman reistaillut, lääkärin mukaan tulehdusta. Olen koittanut nyt hieman vältellä kutomista, jotta pystyn olemaan töissä. Joten siirryin ristipistoihin. Ajattelin ottaa jonkin pienen työn teon alle ja valinta osui kirjanmerkkiin. No, pieneltähän se vaikutti, mutta pistoja tulee olemaan 2958, joten ei tämä ihan illassa, jos toisessakaan valmistu. Puolessa välissä kuitenkin ollaan!

perjantai 20. helmikuuta 2015

Karhut pöydällä

 Ja oikein montakin kappaletta:). Novitan Nallelangastahan nämä ja malli netistä, lähinnä tuo karhun kaavakuva. Etummaiset on menossa vävylle ja takimmaiset pojalle. Edistyivät aikakin nopeasti, kun oli kiva seurata karhun esille tuloa. Oikein onnistunut malli.
Vävypoika oli näyttänyt lähettämääni kuvaa valmistuvista lapasista kavereilleen ja todennut, että hän saa tällaiset:). Aina se on yhtä kivaa, kun kutomukset kelpaavat.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Silmukoiden jäljillä

 Elämäni ensimmäinen neulontatyö, missä silmukoiden jäljittelyä! Tyttäreltä tuli oikein kuvallinen viesti, missä oli tällaiset lapaset ja kysymys, osaanko tehdä ;). Vastasin, osaan, vaikka pieni epävarmuus oli mielessä. Mutta mielestäni onnistui noin eka kirjonnaksi oikeinkin hyvin ja kuviohan on sopiva näin aloittelijalle :). Taustalla karhukuvio, mikä seuraavaksi hyppäsi puikoille lapasten malliksi, tosin tämä tehdään kirjoneuleena.
 Sitten työkaverille lahjaksi Kerttusukat. Tällä kertaa Nallelangasta ja silmukoiden suunnittelu olikin hieman haastavampi juttu... Laitoin aluksi 52s ja 2,5mm puikot. Ensimmäisten kuvioiden jälkeen totesin, että liian pieni tulee. Purkuun ja puikoille 56s ja jälki paljon parempi ja varmasti sopivat.
On se vain kumma, että minullakin on kymmeniä ellei jo jopa sata erilaista sukkamallia ja silti tietyt mallit tulee kudottua muita paljon useammin. Tämäkin malli on yksinkertainen, mutta kaunis ja jotenkin yksivärisellä malli vain komistuu!

lauantai 31. tammikuuta 2015

Sukkaputki

 Nallelangasta edelleen vauvasukkia. Juuri tulikin tieto, että sukuun on tullut pieni tyttövauva, joten tarvetta näiden tekemiseen varaastoon on. Malli edelleen sama kuin myös väri.
 Tässä Kurjenkellot-mallilla tehdyt sukat. Ajattelin alunperin työkaverilleni, mutta olen nyt tullut toisiin aatoksiin ja teen ehkä toisella mallilla, mutta ehdottomasti kuitenkin valkoisella. Jotenkin kuviot tulevat siinä paremmin esille.
Ja sitten isännälle hänen toiveestaan piiiitkät sukat. Sukan varressa 113 kierrosta oikein, nurin ja kuinka puuduttavaa.... 7-veljestä kehissä ja viidakkoväristä. Oli todella tyytyväinen ja sehän se on parasta, kun näitä tekee.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Pientä piiperrystä

 Isännän työkaverille syntyi poikavauva, tosin jo marraskuun lopulla, mutta tieto tuli minulle vasta tammikuun alussa. No, onneksi vuosien varrella asiaan on tottunut, joten varastossa oli muutamia bodyja ja vaatteita valmiina. Sekä tietysti pitsisukat. lahja on jo toimitettu alkukuusta perille.
Ja koskapa varastosta oli pikkusukat jonnekin huvenneet, niitä piti varastoon kutoa muutamat. Tässä kolmet parit valmiina ja kahdet vielä päättelemättä sekä yhdet isommat. Työkaveri täyttää 40v helmikuussa ja hälle yritin tehdä sukat, kurjenkellomallilla, mutta en tiedä, oliko ihan sellaiset kuin ajattelin. Luulen, että saisi olla vielä pitsisemmät. Mutta kuvaa tulee heti, kun olen saanut kaikki sukat pääteltyä. Kaikissa näissä on lankana Novitan Nalle perusvalkoinen, mitä ei kuulema enää valmistettaisi :(.


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, vanhat kujeet

 Tässä myöhästyneet joulusukat, joita en ehtinyt tehdä lahjaksi. Ylhäällä naapurin tytölle, 15v, Opal-langasta. Tyttö kävi oikein itse pyytämässä, voisinko tehdä ohkaset sukat, mitkä mahtuisivat hälle kenkään näin talvella. Lupasin tietysti tehdä.
Poika tahtoi puolestaan tennarisukat ja jonkinlaiset sain aikaiseksi. Saas nähdä, mitä tuumii. Väri ainakin on toiveiden mukainen. Mielestäni nauhat olisivat saaneet olla hieman pitemmät, vaikka nytkin ovat pidemmät kuin ohjeessa sanottiin. Odotellaan mielipiteitä.