Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 20. helmikuuta 2015

Karhut pöydällä

 Ja oikein montakin kappaletta:). Novitan Nallelangastahan nämä ja malli netistä, lähinnä tuo karhun kaavakuva. Etummaiset on menossa vävylle ja takimmaiset pojalle. Edistyivät aikakin nopeasti, kun oli kiva seurata karhun esille tuloa. Oikein onnistunut malli.
Vävypoika oli näyttänyt lähettämääni kuvaa valmistuvista lapasista kavereilleen ja todennut, että hän saa tällaiset:). Aina se on yhtä kivaa, kun kutomukset kelpaavat.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Silmukoiden jäljillä

 Elämäni ensimmäinen neulontatyö, missä silmukoiden jäljittelyä! Tyttäreltä tuli oikein kuvallinen viesti, missä oli tällaiset lapaset ja kysymys, osaanko tehdä ;). Vastasin, osaan, vaikka pieni epävarmuus oli mielessä. Mutta mielestäni onnistui noin eka kirjonnaksi oikeinkin hyvin ja kuviohan on sopiva näin aloittelijalle :). Taustalla karhukuvio, mikä seuraavaksi hyppäsi puikoille lapasten malliksi, tosin tämä tehdään kirjoneuleena.
 Sitten työkaverille lahjaksi Kerttusukat. Tällä kertaa Nallelangasta ja silmukoiden suunnittelu olikin hieman haastavampi juttu... Laitoin aluksi 52s ja 2,5mm puikot. Ensimmäisten kuvioiden jälkeen totesin, että liian pieni tulee. Purkuun ja puikoille 56s ja jälki paljon parempi ja varmasti sopivat.
On se vain kumma, että minullakin on kymmeniä ellei jo jopa sata erilaista sukkamallia ja silti tietyt mallit tulee kudottua muita paljon useammin. Tämäkin malli on yksinkertainen, mutta kaunis ja jotenkin yksivärisellä malli vain komistuu!