Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Vielä kahdet

Niina Laitisen malleja nämäkin. Keltaiset taitaa olla äitienpäiväsukat tai joulumalli. Takana on Midsummer socks ja kuvio näkyy kirjavassa langassa tosi huonosti, mutta tulipahan kokeiltua. Nallelangasta tehty Midsummerit ja seiskaveikasta keltaiset. Luultavasti jouluhyväntekeväisyys keräykseen laitan.

Liverpoolsukat

 Miehen pomo jää ensi kuussa eläkkeelle ja on suuri Liverpoolkannattaja. Siitä se ajatus sitten lähti, vaikkei silmukointi ole mielipuuhaa. Mutta ihan kivat tuli ja nämä kyllä kehtaa antaa lahjaksi. Silmukoin kyllä kieli keskellä suuta...



May socks

 Sairauslomalla valmistuneita sukkia. Näillä ei ollut varsinaisia ottajia, mutta tyttären harmaa-valkoinen kausi lienee ohi, kun vei melkein käsistä ylimmät sukat. Mallina Niina Laitisen sukkakalenterista ( jos oikein muistan vuosi 2017) May socks. Yksivärisenä pääsee malli kyllä hyvin esille. 7-veljestä kaikissa lankana.

Eri väreissä, sama malli!


keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Jo keväällä valmistuneita

 Naisten sukkia, muutama lyhytvartinen. Vein kokeeksi osan kirpparille koko tästä läjästä. Yhdessä päivässä yksi miesten sukkapari myyty. Hintakaan ei ole omasta mielestä edes korkea, mutta jos eivät mene kaupaksi, laitan erilaisiin keräyksiin. Hukkaan eivät toki mene.

Kirpparimyynti ei aivan helppoa hommaa ole. Kotona kaappien penkominen, varastojen läpikäynti ja ennen kaikkea uskallus luopua ylimääräisestä tavarasta. Varsinkin, jos jotain kulhoa ei ole moneen vuoteen käytetty. Hinnoittelin pienellä, jotta saisin nurkista pois ja hyvin onkin mennyt kaupaksi. Kirjat menevät nihkeästi, vaikka hintahaitari 0,50 - 1,00€. Ei ihan roskiinkaan viitsisi heittää. Kierrätyskeskuskin taitaa olla kirjoja pullollaan.
 Miesten sukkiakin lyhytvartisina, yksi poikkeus toki mahtuu mukaan.
Ystävänpäivälapaset vm 2017 tein ihan itselle ja malli on edelleen mielestäni Niina Laitisen ystävänpäiväsukista kaunein. Muut lapaset Ullaneuleen Aililapasia - yksinkertainen, mutta kaunis malli.

torstai 13. syyskuuta 2018

Pilvipusero

Novitan Pilvilangasta, syksyn uutuus, valmistui suht nopeasti tyttärelle pusero. 6 puikoilla osuutta nopeaan valmistumiseen. Kyllähän näitä kutoisi enemmänkin, mutta tuo yhdistäminen ei ole vahvuuksiani. Joskus sen vielä opettelen kunnolla. Malli on Novitalehdestä.

Tytärkin innostui opettelemaan ja suihkii kovaa vauhtia 7 puikoilla ainaoikein puseron itselleen. Into on ainakin vielä kova! Seuraavaa projektiakin suunnittelee, alkaa keulimaan kuten äidillään😀.
Parhaillaan kesken Islantilaisia neuleita kirjasta Pel, tyttären valitsema itselleen. Kaikista kirjoneuleista hän valitsee sellaisen, jossa kudotaan 172s, 2o2n 144cm ja ainoat vaihtelut ovat kädentien aukot😂. Tylsää....

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Syyskori

Tässäpä sitä olisi kori täynnä sukkia ja lapasia poimittavaksi 😀. Tosin lapasissa voisi tulla hiukka vilu, kun peukalot puuttuu! Sukat on saatu pääteltyä, prässäystä vaille valmiit. Koska näitä on suht paljon ja tuttavilla sekä perheenjäsenillä on sukkia, annan hyväntekeväisyyteen. Kohteita tuntuu olevan tosi paljon ja joulun lähestyessä kohteiden määrä vain kasvaa. Minulle ainakin tulee hyvä mieli, kun voin lahjoittaa jotain, mistä myös toinen osapuoli on iloinen. Villasukkia tunnutaan arvostavan kovasti ja niitä paljon myös pyydetään.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Eemelit

 Onkin kulunut pitempi tovi siitä, kun viimeksi olen päivittänyt blogia. Syitä on monia, mutta tässä sitä taas ollaan. Käsitöitä olen toki tehnyt ja minulla on isossa korissa useita sukkia ja lapasia vain odottamassa päättelyä. Mutta tässä on Eemelit. Malli löydetty Facebookin kautta sukkaryhmästä. Samaisella henkilöllä oli useita miesten sukkamalleja. Olen toteuttanut vain tämän yhden. Eemelit menivät lahjaksi mieheni vaeltajakaverille, jolta edelliset sukat olivat kuulema jo puhkikuluneet. Olivat jo useamman vuoden vanhat. Mukava kuitenkin kutoa ja antaa lahjaksi henkilölle, joka ihan oikeasti tykkää sekä pitää villasukkia!
Malli näytti ensialkuun vaikealta, muttei sitä ollut. Mutta mielenkiintoiselta ja hauskalta kuvio näyttää. Ja soveltuu myös naisille.

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Vielä parit

Tämäkin kuva olisi mennyt otsikon ulkokuvauksia kanssa, mutta pääsi nyt yksin esille. Lilat sukat vohvelikuviolla, hyvä malli. Heti useampi kokeilu. Ja keltaiset on tehty Broken seed-ohjeella.

Vuoden alusta onkin valmistunut poikkeuksellisen paljon sukkia, mutta nyt aion kokeilla virkkausta, colorpoolingia, jos ihan tarkkoja ollaan. Saas nähdä, kuinka onnistun, kun virkkaus ei ole vahvin lajini...

Ulkokuvauksia sukkien kanssa

 Twist or not mallilla parit sukat. Sinivalkoiset on 7veljestä ja värikkäät, rose garden- väri, Nallea. Tykkäsin kovasti jälkimmäisestä langasta, värit niiin ihanat.
Sukissa kierrevarsi, hieman samanlainen kuin ylhäällä olevissa, mutta pienoinen ero. Hieman leveämpi kierto näissä. Villasukkaryhmästä Facebookin puolelta ohje. Mukava välillä kutoa muutakin kuin 2oikein, 2nurin vartta. Työkaverille meni keskimmäiset, muilla ei vielä osoitetta.

Sukkia, sukkia ja sukkia

 Varsin erikoinen pyyntö tuli mieheltäni, joka kysyi, voisinko tehdä hänelle sukat, joissa ei ole terää. Siis varpaat paljaana! Hetken hiljaisuuden jälkeen totesin, että voin. Kysyin kylläkin syytä. Hänellä on alkanut yöllä olemaan liian kuuma tavallisissa sukissa, joten paljaat varpaat voisivat olla ratkaisu. Tuumasta toimeen, tein myös vaihtosukat. Ja hyvin pelittää...
 Tässä perinteisellä tyylillä😀. Tosin lyhyellä valepalmikkovarrella. Nopeasti valmistuvat. Pääosin hyväntekeväisyyteen, ainakin joulun alla monta keräyskohdetta.
Pitkät sukat on anopille, hänen toiveidensa mukaan tehdyt. Novitan raitalankaa, varressa raitaa 2 kierrosta ja valkoista kaksi kierrosta. Teräosa ilman kikkailua. Siniset sukat tehty vohvelikuviolla. Uutta mallia meikäläiselle!