Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 26. marraskuuta 2009

Vähän uutta ja vanhaa

Ensin uutta eli syksyllä tehdyt matot. Kolme mattoa villalangasta ja yksi valkoisesta jämäkuteesta. Kerrankin hyvä projekti; kaikki kuteet menivät. Nämä kaksi mattoa ovat menossa vinttiin odottamaan ottajaansa.
Näitä mattoja on kaksi kappaletta ja ovat jo käytössä makuuhuoneen lattialla. Ihanan pehmoiset jalan alla ja miellyttävän tuntuiset. Kuvio on kukkainen ja malli on sellainen, että toista puoltakin voi pitää. Kunhan nyt muistaisi, ettei näitä saa hakata...
Vanhalla tarkoitin tätä perussukkamallia. Nalle lankaa ja niin perussukat kuin olla voi. Veljen pojalle joululahjaksi. Saa toki muutakin...
Olen käynyt ahkerasti kutomassa paperinaruliinoja joululahjaksi ja olen hyvin aikataulussa. jouluaskareita on organisoitu ja stressia saatu pukattua pois. Hyvä näin.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Perussukkaa pukkaa...

Huomaa, että joulu alkaa lähestyä. Käsityöt muuttuvat nopeiksi ja helpoiksi sekä sukkelaksi tehdä. Tässä lankana Novitan Nalle ja värinä syksy. Menevät kummipojalle, jonka jalan numero taitaa olla 44.
Seuraavaksi puikoilla tavissukat veljen pojalle. Valmistunevat alkuviikosta. Tässä tuntuu taas olevan se klassinen ajanpuute ennen joulua. Tyttären synttärit pitäisi järjestää, kudonnassa käydä tekemässä muutama liina joululahjaksi ja leipoa jouluksi. Vapaapäiville on ajankulua omasta takaa. Ja välissä olisi ehdittävä valmistamaan joululahjoja...

tiistai 17. marraskuuta 2009

Sukkia, sukkia

Novitan syksyn 09 lehden pitsisukkamalli. Tein 2.5mm puikoilla ja silmukoita oli resorissa 56 ja varressa 55. Lankana Nalle ja ehdottoman musta, mutta kuva on otettu salamalla, joten sukka näyttää harmaalta. Nämä ovat menossa miniän kokelaalle synttärilahjaksi. Toivottavasti sopivat. Mallina on tyttären jalka ja hänellä on myös 37. Kiva malli. Teen toisetkin. Lisäksi miniän kokelas saa Baktuksen, Noro-langalla tehtynä.
Tällä kertaa paketin osoite tulee ainakin oikein...

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Pientä päivitystä

Ja ilman kuvia tällä kertaa. Olen saanut valmiiksi n. 2-vuotiaalle tarkoitetun kaarrokepuseron, mutta se on viimeistelyä vaille valmis. Kuvia kunhan pingotettu ja päätelty. Aloitettu sukat miniän kokelaalle Novitan uusimmasta lehdestä. Toinen jo valmis. Ihana malli! Siitäkin piakkoin kuvaa luvassa.

Kudonassa paperinaruliina vastusti oikein kunnolla, kunnes viimein tajusin virheen. Tein liian tiukat reunat ja nyt sujuu kuin tanssi. Flunssan jälkeen vielä ääni kadoksissa ja osittain vetelä ja saamaton olo, mutta töissä oltu jo viikko. Eiköhän se tästä. Kirjastosta varatut kirjatkin ovat pompsahdellleet luettavaksi, joten tekemistä riittää. Vielä pitäisi talvivaatteet laittaa esille ja kesävaatteet pois.

Joululahjojen aikakin olisi pian tai ainakin hyvä suunnittelu. Taitaa mennä taas viime tipalle...

torstai 5. marraskuuta 2009

Possua ja lammasta

Ei kuitenkaan ruokalistalla, vaan perheen vanhemmat sikainfluenssassa ja lampaat näkyvät kuvissa kohta. Tauti alkoi minulla jo lauantaina pienellä yskällä ja maanantaina oli kuume noussut, korkeimmillaan 38.7. Kävin terveyskeskuksessa, missä tehtiin pikatesti ja se oli positiivinen. Kuulun riskiryhmään, joten sain Tamiflu-lääkityksen ja saikkua 5 päivää. Kuume on jo yhden päivän ollut pois, mutta hissukseen mennään. Mutta käsitöihin.

Hyvin keikahti sukka toisinpäin. Malli Novitasta, taitaa olla talvi09. En oikein tiedä... appiukolle alunperin olen ajatellut nämä, mutta hieman on epävarma olo. Isännän mielestä hyvät, mutta...

Puikkoina 2.5mm sukkapuikot ja lankana Nalle paitsi valkoinen Rose mohair. Jotenkin mohair tuli tiukan tuntuisesti ja lankojen väli oli välillä pitkä. Yritin pitää langat löysinä, mutta epävarmuus jäi. Menevät hyvin jalkaan ei siinä mitään. Katsotaan...

Toivottavasti ei lampailla mene veri päähän... Ihan kivalta tuossa näyttää, kaiketi. Prässäys auttanee vielä asiaa.