Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 13. lokakuuta 2016

Fanisukat

 
 Ensin fanisukat, joista olen hieman ylpeä 😀. Löysin Liverpoolin logon ja tekstin Pinterestistä, ohje tehty lapaselle. Vanhin poikamme, joka täyttää maanantaina 30-v, saa nämä. Armoton fani! Silmukoin kuvion ja nämä ovat neljännet sukkaparit, mihin silmukoin. Nyt tuntui jo paremmalta ja jälkeenkin olen ihan tyytyväinen. Ihan yllätyksenä menevät, kerrankin sain pidettyä mallin salassa.
Tämä viisikko puolestaan menee hyväntekeväisyyteen. Annan vähävaraisille tarkoitettuun keräykseen, missä nuoret/lapset ovat oikein toivoneet villasukkia lahjaksi. Nämä ovat ennemmin pojille tarkoitettuja, koko 43-44. Perusmallia ja Novitan 7-veljestä lankana.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Vielä yhdet sukat

 Kokeilin minäkin räsymattosukkia tai sen tapaisia. Kahta Nallelankaa, olisiko kolme ja kolme kierrosta kumpaakin. Facebooksivuilla näkyy kauniita sukkia tällä systeemillä tehtyjä ja lisäksi väreistä, joita ei ensialkuun olisi ajatellutkaan laittaa yhteen. Kokeilen toisinkin ja rohkeimmilla väreillä.
Tyttärelle aluksi meinasin, koko 37, mutta koska hän toivoi toisenlaisia, laitan nämä joulukeräykseen.  Menevät vähävaraisten perheille ja nuoret sekä lapset oikein toivovat villasukkia lahjaksi.

Sukkasyksy jatkuu

 Työkaverini pyysi kutomaan sukat isälleen. Tein työtä käskettyä, mutta halusin tehdä kahdet. Voi sitten valita kummat ottaa. Toisessa myös nilkassa resoria, koska kyseessä iäkkäämpi henkilö. Olisi ehkä joustavampi.
Otin kuvaa myös pöydästä. Mies teki sen kesällä keittiöömme piristykseksi. Tytär sai jo muutama vuosi sitten samanlaisen. Lasikannen laitoimme, koska puuhun tahtoo tulla jälkiä ja näin se pysyy paremmin kunnossa.

Tyttären toive

 Sain tyttäreltä pienen toiveen tekstiviestinä sukista. Voisinko tehdä seuraavanlaiset... Hieman pelolla odottelin, minkälaista kuviota tai palmikoita toivotaan ja kuinka kiireellisenä 😀. No, luin eteenpäin ja toiveena oli beige- valkoiset niin, että valkoista varren alussa muutama kierros ja kärjessä myös.
 Selvisin helpolla ja sukat valmistuivat nopeasti. Ovat jo tyttärellä käytössä. Seuraavaa toivetta odotellessa.