Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 8. joulukuuta 2009

Kokeilu

Tein kokeiluluontoisena veljelleni kämmekkäät jämälangoista (mitkä ei tietenkään kuluneet kaikki). Malli Haaviston kirjasta. Veli tupakoi ulkona ja kun on vaikea keksiä joululahjaa, muuta kuin tupakkaa, niin tein nämä.
En tehnyt sormenpäitä, vaan päättelin kaikki silmukat yhtäaikaa. Tarkoitus olisi opiskella ja opetella kunnon sormikkaatkin, mutta näin joulun alla kovin uuteen ei ole aikaa opetella. Lahjojen on valmistuttava nopeasti. Nämä tehty 3.00mm puikoilla, resori 2,5mm.
Seuraavana puikoilla kantapäättömät sukat.
Joululeivonnaisista tehty tortut, ruskeat ja vaaleat piparit sekä pasteijat. Torstaina tytölle kakku ja perjantaina suolainen piiras. Daim-muffinssit myös synttäreille valmiina. Kudonnassa enää yksi liina kesken. Sitä huomenna töiden jälkeen tekemään.

Ei kommentteja: