Kudontavillitys on vihdoin saavuttanut meikäläisen täydellä tohinalla. Keväällä innostuin tekemään ristipistoja niin, että muu unohtui, eikä oikeastaan intoakaan ollut. Nyt on.
Ensimmäisen Revontulen vironvillasta tein ruskealla sävyllä ja ajateltuna, että menisi miniänkokelaalle joko synttäri- tai joululahjaksi. Pitänee syksyn aikana tiirailla, oliko ruskeaa vaatetuksessa. Viime talvelta muisteltuna oli.
Värit ovat tässä enemmän kuin kohdallaan. Kaikissa vironvilloissakaan ei lopputulos ole samanlainen, mutta yhtäkaikki nättejä.
Toisen huivin tein mustasävyisenä työkaverille, joka teki elämänmuutoksen: jätti työpaikan ja muutti uuden miehen kanssa Itä-Suomeen. Hän on perusmustan ystävä, joten värivalinta oli helppo. Onnea uuteen elämään ja kaikkea hyvää!
Tässä huivi vielä aamulla pingotuksessa. Tein kummankin huivin kanssa niin, että laitoin ne koneeseen ja runsaasti huuhteluainetta ja villaohjelma pyörimään. Ehkä ovat hieman pehmeämpiä kuin ämpäriliotuksessa.
Olemme alkaneet harrastaa karaokelaulamista ja se ei todellakaan ole niin helppoa kuin kuvittelisi. Mutta mukavaa se on ja aika kuluu kuin siivillä. Toiseksi siinä unohtuu väsymys ja arkiasiat. Minulla on tapana murehtia välillä kaikenlaista, vaikka aina ei niin aihettakaan olisi. Olen kyllä yrittänyt opetella pois tästä tavasta ja toisinaan se onnistuukin jo.
Tämä on taas puolestaan vanhaa työtä. Jokunen vuosi sitten jouduin kolmeksi viikoksi sairaslomalle, kun töissä nostin koria ja selkä vinksahti. Istuin tuettuna tuolissa ristipistotyö vieressä ja siinä se valmistui pikkuhiljaa. Mielestäni ehkäpä kaunein työ, minkä olen tehnyt. Ellen Maurer-Strohin suunnitelema. Minulla on mallina muitakin hänen töitään ja muutamaan on jo langatkin ostettu, mutta.... tekemättä vielä.
Katselin tässä vanhoja töitä ja totesin samalla, että hedelmät (ristipistot) on kyllä valmiina, mutta jälkipistot puuttuvat. Samoin on kuvaamatta kaksi ruusutaulua, tosin ovat vielä kehystämättä. Onneksi puuhaamista riittää.
Värit ovat tässä enemmän kuin kohdallaan. Kaikissa vironvilloissakaan ei lopputulos ole samanlainen, mutta yhtäkaikki nättejä.
Toisen huivin tein mustasävyisenä työkaverille, joka teki elämänmuutoksen: jätti työpaikan ja muutti uuden miehen kanssa Itä-Suomeen. Hän on perusmustan ystävä, joten värivalinta oli helppo. Onnea uuteen elämään ja kaikkea hyvää!
Tässä huivi vielä aamulla pingotuksessa. Tein kummankin huivin kanssa niin, että laitoin ne koneeseen ja runsaasti huuhteluainetta ja villaohjelma pyörimään. Ehkä ovat hieman pehmeämpiä kuin ämpäriliotuksessa.
Olemme alkaneet harrastaa karaokelaulamista ja se ei todellakaan ole niin helppoa kuin kuvittelisi. Mutta mukavaa se on ja aika kuluu kuin siivillä. Toiseksi siinä unohtuu väsymys ja arkiasiat. Minulla on tapana murehtia välillä kaikenlaista, vaikka aina ei niin aihettakaan olisi. Olen kyllä yrittänyt opetella pois tästä tavasta ja toisinaan se onnistuukin jo.
Tämä on taas puolestaan vanhaa työtä. Jokunen vuosi sitten jouduin kolmeksi viikoksi sairaslomalle, kun töissä nostin koria ja selkä vinksahti. Istuin tuettuna tuolissa ristipistotyö vieressä ja siinä se valmistui pikkuhiljaa. Mielestäni ehkäpä kaunein työ, minkä olen tehnyt. Ellen Maurer-Strohin suunnitelema. Minulla on mallina muitakin hänen töitään ja muutamaan on jo langatkin ostettu, mutta.... tekemättä vielä.
Katselin tässä vanhoja töitä ja totesin samalla, että hedelmät (ristipistot) on kyllä valmiina, mutta jälkipistot puuttuvat. Samoin on kuvaamatta kaksi ruusutaulua, tosin ovat vielä kehystämättä. Onneksi puuhaamista riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti