Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 28. huhtikuuta 2011

Kierrätystä

Tytär halusi viime syksynä uudet, punaiset verhot omaan huoneeseensa. Siitä se ajatus sitten lähti. Eilen sain inspiksen ensimmäisten ikkunoiden pesuun ja laitoin tänään 'uudet' verhot makkariin. Tyynykangaskin on jo tilattu ja odottaa huomenna ompelemista. Makkarissa neillä ei olekaan koskaan ollut vihreää, kun olen tykästynyt joko vaaleaan tai vaaleanpunaiseen (roosaa) makuuhuoneessa. Kivaa piristystä tämäkin ja vieläpä halvalla:) Ja sukkakuulumiset. Tässä on viides pari uunista ulos. Isoimmat, mitä olen tehnyt, melkein laivat... Äidille ei enempää tarvitse tehdä, mutta koska nyssyköitä jäi jonkin verran niin aion vielä muutamat kutoa. Olkoon minun osuus hyväntekeväisyyteen. Sitten jos pikkuhiljaa siirtyisi kesäkäsitöihin eli ei villaa:) Pihahommiin en tartu ennen kuin ikkunat on pesty, onneksi on muutamia vapaita lähitienoille tulossa, joten se tulee hoidettua. Maakin on vielä märkää ja paikoin on lunta. Ei siis kiirettä. Gladiolukset laitoin esikasvatukseen ja suurin osa on alkanut itää!

Ei kommentteja: