Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Loma

Lomamatkamme suuntautui tänä vuonna kohti Gran Canariaa ja siellä Puerto Ricoon. En ole aiemmin käynyt Kanarian saarilla, joten hieman jännittyneenä odotin, mitä tuleman piti. Tarkoitan tässä todellisia turistipaikkoja. Mutta paikka oli rauhallinen ja turistitkin tuntuivat sulautuvan hyvin ympäristöön ja väestöön. Keski-ikäkin oli hieman korkeampi, joten paikka oli todella rauhallinen. Hotellimme Gloria Palace Amadores sijaisee rannikon kupeessa ja näkyy tässä etualalla, ruskeahkot rakennukset. Hotelli oli tosi siisti ja palvelu pelasi. Ruoka oli hyvää, söimme lähinnä aamiaisen, mutta sen voimalla pärjäsi kyllä pitkälle iltaan. Parvekkeelta oli näköalat merelle, joten hulppeat oli puitteet. Asutus on rakennettu pitkin vuoristoa ja kaikki tila on käytetty hyödyksi. Paljon oli hotelleita. Paikallista väkeä on vain n. 4000, joten turistien vallatessa alueen, väkiluku moninkertaistuu. Maasto oli vaihtelevaa ja korkeuserot välillä isoja. Tuli käveltyä tosi paljon ja tutustuttua alueeseen. Tätähän me tulimme hakemaan eli aurinkoa ja sitä kyllä saatiin koko rahan edestä. Ei ainuttakaan huonoa päivää. Ei sadetta, ei pilvistä, ei tuulista. Aamupäivällä pari tuntia aurinkoa ja sitten kävelylle. Aika meni kuin siivillä ja toisenkin viikon olisi voinut olla, mutta lomaa oli vain viikko. Muutamalla omatoimisella retkelläkin kävimme. Paikalliseen veneeseen hyppäsimme ajelulle ja kohti delfiineitä ihan luonnossa. Paikoitellen niitä oli isohkoja parvejakin liikkeellä ja näimme ne tosi läheltä. Nämä ovat pienikokoisia delfiineitä, ei mitään Särkänniemen pullonokkavastaavia. Enpä ole ennen luonnossa nähnytkään. Toisen omatoimisen matkan teimme paikallisilla busseilla Las Palmasiin. Aurinko laski n. 18.30-19.00 ja voi sanoa, että kertaheitolla. Muutama hetki ja se oli poissa. Ja sen jälkeen tuli viileää ja pimeää. Mutta upeaa katsottavaa. Matkalla oli mukana yksi ristipistotyö ja en edes aukaissut pussia, missä työ oli. Ristikkolehtiä en ehtinyt täyttää ollenkaan ja kirja jäi aukaisematta. Ainoastaan lennoilla sain yhden kirjan luettua, niin vilkasta meillä oli ohjelma tuttavaperheen kanssa, jonka kanssa olimme yhdessä matkoilla. Illalla väsyneenä nukkumaan ja aamusta taas menoksi. Ihana loma!

Ei kommentteja: