Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Vuoden ensimmäinen postaus

Niin, ja ollaan kuitenkin jo tammikuun lopussa😀. Joululahjasukat ja hyväntekeväisyyssukat vielä tänne laittamatta. Liekö laiskuutta...

 Tässä yhdet onnistumiset. Joululahjaksi miniälle. Sukat samaa paria, kummassakin eri kuvio ihan tarkoituksella. Olen silmukoinut kuviot, koska ole halunnut opetella taidon ja sitä tulee kokeiltua harvemmin. Mutta kun juonesta pääsee perille, ei se niin vaikeaa olekaan. Olen näihin tooosi tyytyväinen.
 Tässä taas hyvin perinteisellä mallilla olevia sukkia sekä ylempänä että alempana. Ylhäällä vasemmalla Regiasta sukat miehelle, keskimmäiset nilkkapituudella pojalle ja oikealla olevat myös lyhytvartiset vävykokelaalle. Molemmat kudottu Fabelista. Alhaalla joulusukat vanhimmalle pojalle, koskapa miniä sai kuvioidut joulusukat. Sukkia on ”pudonnut” puikoilla tasaisesti koko tammikuun, mutta koska niitä ei ole vielä päätelty, kuvaus saa odotella.

Ja mikäs tässä on ollut kutoessa paukkupakkasten aikaan.

Ei kommentteja: