Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 26. lokakuuta 2019

Pieniä housuja

Pieniä vaatteita tulevalle vauvalle. Puolipotkuhousut onnistuivat epäilyistä huolimatta. Menin työväenopiston Ommellen kurssille, vaikka olen aikoinaan ommellut omille lapsille paljon. Mutta koska niistä ajoista on kulunut jo aikaa ja halusin petrata taitoja, päätin mennä. Ja päätös oli kyllä kannattava!
Opettaja on tarkka ja se on hyvä. Langansuunta on tärkeä ja enpä ole aiemmin hoksannut, että leikattuun kankaaseen voi tehdä pienen loven, jos kaavassa on merkintä kohdistusta varten. Aikoinaan yritin ommella juuri noita puolipotkuhousuja ja yhdet sain ommeltua. Hermothan siinä meni, kun ei oikein ompeleet osuneet kohdille😂.
Nyt kaava Ottobre lehdestä, lovet kankaaseen ja kohdistukset meni oikein ja ompelu oli yhtä nautintoa,
Oikean puoleiset housut ovat baggyt. Niin, huomasin myös, että vuosien varrella mallien nimet ovat nykyään englanninkielisiä😀

Ei kommentteja: