Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Välillä hieman eläimellistä menoa...

 Mutta aloitetaan kuitenkin hieman hempeämmin eli parit pitsiliinat, virkatut, esittelyssä. Nämä ovat valmistuneet jo muutama vuosi (kääk!) sitten, mutta pingottaa en ole jostain syystä ehtinyt. Nyt tyttäreni sai opiskelupaikan haluamaltaan alalta ja on muuttamassa kaverinsa kanssa yhteen. Isänsä teki pyöreän pöydän tytölle, hänen toiveidensa mukaan ja minä tarjosin siihen liinoja. Nämä kaksi kelpasivat ja niin niiden aika tuli valmistua lopullisesti.
 Punaisesta liinasta hän kysyi, onko tämäkin tulossa hänelle. Lupasin. Nyt pingottumassa on jo kolmas liina ja kaksi muuta odottaa vuoroaan. Tuleepa viimeisteltyä. Ja hieman virkkauskättäkin alkaa polttaa, mutta tehdäänpä ensin hieman muita hommia.
 Meille saapui myös sitä eläimellistä menoa eli 7-veljeksen viidakkolangat. Valmistuneet jo seepra ja leopardi. Puikoilla gepardit. Kaikki kokoa 43, jotta ainakin omalle perheelle saisin yhdet. Vävyehdokkaallekin pitäisi jossain vaiheessa tehdä, mutta jalan koko 46... ja ohkasemmasta langasta... Tässä on kummasti taas tätä sukkavillitystä, vaikka häihin pitäisi lahjaksi valmistua hardangerliina, olisi enää reunaa vailla. Häät viimeisellä viikonlopulla tässä kuussa.
Ja sitten toukkapusseja. Kuvissa tosin pääpuoli on lähimpänä. johonkin hyväntekeväisyyteen lahjoitan nämä. Ovat kuulema vastasyntyneille ja muutaman kuukauden ikäisille kapalon korvike. Jätin alaosa auki, jos olisi helpompi laittaa päälle. Nallea ja 7-veljestä, osin jämistä, osin uutta. Kaikkea mukavaa löytää tästä netin ihmeellisestä maailmasta.

Sukista tuli mieleeni, kun olen aika monet sukat lapsille ja heidän kavereilleen (myös tietenkin omalle miehelle) tehnyt. Aina ovat kelvanneet väriltään ja muuten. Eräänä päivänä pojaltani tuli kuvaviesti ja siinä oli kudotut tennarit (malli löytyy Novitan sukkalehdestä) ja hän kysyi olisiko mahdollista syksylle saada tällaiset ja mielellään nyt oranssit. Lupasin tehdä. Sanoin miehellenikin, että nyt alkaa jo tulla mallitoiveitakin! Hassua.

Ei kommentteja: